Retkiviikon laiska ilta

Tällä viikolla on tullut käytyä joka ilta jossain. Ihania hetkiä on tullut koettua Puljutunturilla, Syväjärvellä, Kuerlinkoilla ja Saivojärvellä – joko yksin tai hyvässä seurassa.

Tänään laiskottaa, ja aionkin täydellisen hyvällä omallatunnolla pitää laiskotteluillan. Saatan sentään lenkillä käydä, mutta en välttämättä edes sitä. Ehkä vain katselen telkkaria, napostelen ja ihailen ikkunasta, että onpa siellä hieno ilma!

Eilen illalla meni pitkäksi, mutta se ei haitannut onneksi mitään. Näin pitkästä aikaa ystävääni Minttua ja kävimme yhdessä retkellä Kuerlinkoilla ja Saivojärvellä.

Meillä oli retkikaverina Mintun ihanan suloinen Rocky-koira. Hänelle olisi pitänyt heittää keppiä tai käpyä jatkuvalla syötöllä, pari kertaa hän antoi kävyn minulle suoraan kämmenelle, että heitä nyt.

Aurinko paistoi, ja Kuerlinkoilla riitti paljon ihmeteltävää. Tällä kertaa väkeä oli myös joen toisella puolella, laavulla tulistelemassa.

Retken jälkeen oli ihana ajella pienen matkaa eteenpäin ja pulahtaa raikkaaseen Saivojärveen. Saivojärven kirkasta vettä oli kiva kuvata nyt, kun aurinko valaisi sitä kirkkaasti.

Kotona olin eilen kymmenen aikaan illalla.

Huomenna olisi edessä retki kavereiden kanssa ensin Äkässaivolle, sitten Pakasaivolle ja lopuksi jälleen Saivojärvelle. Saivopäivä siis tulossa. Olen aika innoissani, sillä sekä Äkäs- että Pakasaivo ovat minulle uusia kohteita. Pitääpä laittaa kamerat lataamaan.