Hitaita päiviä, päivä 3

Kello herätti kahdeksalta. Hyvin nukuttu yö takana.

Nousin ylös, laitoin teeveden keittymään ja menin pesemään kasvot. Taivas oli harmaa, ja lämpöä ulkona kymmenisen astetta. Kissaa ei näkynyt ikkunan takana.

Tein teekupillisen valmiiksi ja istuin sohvalle katselemaan koneelta eilisen retken kuvia. Laitoin niitä Instagramiin muutaman. Televisio ei toiminut ollenkaan, joten laittelin Areenasta taustalle pyörimään dokumentin harmaahylkeistä. Mies nukkui vielä.

Työt aloitin yhdeksältä. Tänään oli viikon viimeinen työpäivä. Kymmenen aikaan pidin videopalaverin ilman videota.

Puolen päivän maissa mies lähti kauppaan. Minä pidin kahvitauon, mutta tein sen aikana töitä. Hiukan kävin myös pihalla erämaan tuulia tunnustelemassa. Kahvin kanssa herkkuna otin palan Fazerin kookossuklaata. Kaukaa kuului huskyn riehuntaa. Huskytarhan lähistöllä asumisessa on se erinomainen puoli, että koirakuume pysyy hyvin kurissa.

Viimeinen kulaus kahvia oli jo ällöttävän kylmä. Sen jälkeen jatkoin töitä.

Tänään tuli postia. Se oli kirje äidiltä, ja kirjeen sisällä oli postikortti ja kirje isältä, ja isän kirjeen sisällä oli pieni rannelenkki, jonka kiinnitin vedenalaiskameraani, ettei se koskaan vahingossa putoaisi veden pohjalle. Kiitos lahjasta ❤

Lounaaksi syötiin tortilloja koska mulla on tänään perjantai – kolmen päivän viikonloppu edessä.

Iltapäivällä tuli vielä yksi hieman isompi työurakka tehtäväksi. Lopetin työt hieman ennen kuutta, ja sitten lähdettiin kylille. Miehen auto piti hakea korjaamolta, kun siihen oli vaihdettu vaihteistoöljyt. Meidän autonkorjaaja puhuu yhtä tukevaa lounaismurretta kuin minäkin, siellä on aina mukava käydä kuulemassa omaa kieltään jonkun muunkin kuin vain itseni puhumana.

Korjaamolta ajoin kauppaan omalla muutaman sadan euron skodallani. Ostin salaattia, kirsikkatomaatteja, fetaa ja kaksi olutta.

Mies puheli, että illalla voisi pitkästä aikaa käydä kalassa. Nyt kun veneessä on perämoottorikin. Meidän omasta rannasta ei kalaa ole toistaiseksi noussut, joten päätimme lähteä veneellä kokeilemaan muita paikkoja.

Yhdestä paikasta sitten nousikin ongella komea ahven, ja toinenkin. Siirryimme siitä lähistöllä olevalle tulipaikalle, jossa kypsensimme kalat tikunnokassa. Miehellä oli makkaraakin mukana, kun hän ei niin kalaa perusta syödä.

Minäpä sainkin siis syödä molemmat ahvenet.

Miehen vielä syödessä makkaraa, minä siivoilin laavua. Keräsin ympäristöstä roskia (mikä ihmisiä vaivaa?), kasasin makkaratikut siististi yhteen paikkaan ja harjasin laavun lattian. Oli mukava poistua laavulta, kun se oli siisti. Roskat veimme mennessämme – omat ja muiden.

Ruuan jälkeen halusin vielä uimaan. Kello oli jo kymmenen, mutta pysähdyimme siksi aikaa hiekkaiselle saarelle, että kävin hetken aikaa istumassa joessa. Maailma oli täysin hiljainen. Vesi oli paljon kylmempää kuin eilisellä snorklausretkellä.

Kotiin ajellessa Ounas oli täydellisen tyyni.

Kohta on aika yöpuulle. Viikonlopulle ei ole mitään varmoja suunnitelmia, mutta hiukan mietin, että jos huomenna on ok sää, voisimme käydä lopultakin siellä Särkitunturilla. Ja lauantaina ehkä Ylläksen suunnalla.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: