Heräsin yöllä neljältä ja ihmettelin, että miksi. Minulla ei ole tapana herätä öisin. Makuuhuoneessa oli kuuma, mies nukkui sikeästi ja kissa oli ulkona.
Aloin miettiä, että pitäisi tilata jätevesisäiliön tyhjennys.
Sitten mietin, milloinkohan naapuri sen mahtaa tilata seuraavaksi ja saisikohan kuluja tasattua.
Sitten mietin, että miten tuomea saa lisättyä. Saako jostain ostettua tuomen taimia vai pitäisikö hakea metsästä oksia ja juurruttaa niitä jossain vesilasissa?
Sitten mieleeni tuli yksi nolo työmoka vuodelta 2013.
Sitten mietin, että miksi tämmöisiä asioita pitää yöllä miettiä. Yöllä pienikin ajatus tuntuu tahmealta ja maailmaa suuremmalta. Käen kukunta kuului makkariin sisälle saakka. Käänsin kylkeä useamman kerran, ja jossain vaiheessa nukahdin uudelleen, koska olin umpiunessa puhelimen herättäessä kahdeksalta.
Aamulla keitin ensimmäisenä teet ja kävin pesulla. Mies jäi vielä maate, sillä on nyt monta päivää vapaata. Taivas oli pilvessä, kissa odotti ikkunan takana että joku avaisi hänelle oven. Päästin kissan sisälle, tein aamupalaksi pari leipää ja katselin aamutelevisiota, jossa ei kyllä ollut mitään kiinnostavaa.
Soitin Hettulalle, että jätevesisäiliö pitäisi tyhjentää. Asiakaspalvelija oli maailman ystävällisin. Hän lupasi selvittää, onko kuskilla lähiaikoina muuta ajoa tänne päin, niin meidän ei tarvitsisi maksaa tuntihintaa ja pääsisimme halvemmalla. Hetken päästä hän soitti minulle takaisin ja kertoi, että on meidän onnenpäivämme: kuski on juuri tänään tulossa meidän kylällemme muutenkin.
Työt aloitin yhdeksältä.
Mies heräsi ennen kymmentä.
Jätevesikuski tuli ennen puoltapäivää. Tulipa helposti sekin asia kuntoon. No, lasku tulee perästä.
Lounaaksi oli taas pyttipannua.
Postia ei tullut.
Tulin sitten päivän aikana ajatelleeksi, etten ole poistunut kotoa neljään vuorokauteen muualle kuin lenkille. Aloin haaveilla, että olisipa mukava käydä vähän jossain. Jospa käytäisiin töiden jälkeen retkellä, vaikka sää onkin harmaa? Mies suostui, se tykkää ajamisesta.
Niinpä kun työni loppuivat, lähdimme ajelulle kohti Äkäslompoloa ja Hannukaista. Haimme matkalla vielä eväspatongit Leviltä.
Hannukaisissa kävimme katsomassa Kuerlinkat-nimistä paikkaa. Se oli aivan valtavan hieno, ja ihmettelin, miksi siitä ei ole tienposkessa yhtä ainoata viittaa tai ylipäänsä missään kohtaa mitään tietoa, että siellä sellainen on.
Kuva: Joel ❤ 
Kävelymatka ei ollut pitkä. Olemme ilmeisesti uhranneet oikeille jumalille, sillä siellä märässä metsässäkään ei ollut yhden ainoaa sääskeä kiusanamme.
Perillä vesiputouksen äärellä veden kohina oli niin valtava, että se tuntui melkein vatsanpohjassa saakka. Hetken aikaa paikkaa katselimme ja ihailimme, sitten lähdimme jo takaisin autolle.
Minulla oli uimakamppeet mukana, sillä olin ajatellut käydä katsastamassa yhden samalla suunnalla olevan pienen järven, jota uumoilin kirkasvetiseksi. Ja niinhän se olikin. Jätimme auton P-paikalle, jossa oli pari turistiseuruetta, ja kävelimme rantaa pitkin järven autiolle vastarannalle. Minulla oli uimapuku valmiiksi vaatteiden alla, joten riisuin vaatteet ja puin ylle uimakengät ja sukelluslasit sekä snorkkelin. Sitten kävelin veteen, joka oli lämpimämpää kuin olin odottanut.
Ilma oli yhdeksän astetta lämmintä ja satoi vettä, mutta pinnan alla oli mukavan rauhallista ja kaunista. Vesi oli satumaisen kirkasta ja turkoosia, siellä oli tosi hyvä olla. Snorklasin oikein kunnon tovin, koska kylmä ei ajanut minua sieltä ylös. Toivoin näkeväni kaloja, mutta niitä ei kyllä näkynyt. Pohjassa oli melkeinpä vain hiekkaa ja puunrunkoja, ja valitettavasti joitakin tupakantumppeja sekä tyhjä alumiinitölkki.
Olin unohtanut pyyhkeen kotiin.
Vedestä noustuani kuivatin puseroon, ja puin sitten vain takin ja ulkoiluhousut suoraan uimapuvun päälle. Autossa lämmöt päälle ja solumuovi penkkiä suojaamaan, niin siinä oli hyvä istuskella puolentoistatunnin ajomatka kotiin.
Nyt katselemme Uuno Turhapuroa ja on rauhallisen ja hitaan iltaoluen aika. Vettä sataa ja on todella hämärää ja harmaata, mutta tuvassa on lämmin ja mukava.
Kohta nukkumaan.
Saari avaruudessa 