Päätin kirjoittaa viikon ajan tarkempaa päiväkirjaa arjestani downshiftaus-näkökulmalla. En oikein pidä downshiftaus-sanasta, mutta itsekin sitä joskus käytän, koska nähdäkseni se kuvaa oravanpyörän vastakohtaa parhaiten. Asiaa tarkemmin ajateltuani sanoisin eläväni hidasta elämää.
Taustoista sen verran, että tämän hitaan elämän minulle mahdollistavat etätyö, jota teen neljä päivää viikossa, sekä lapsettomuus, puoliso ja pieni syrjäinen koti, joiden ansiosta menoni ovat pienet. Arjen kulut jaamme puolisoni kanssa tasan puoliksi, mutta pakollisia menoja ei ole paljon, enkä harrasta shoppailua. Koska rahan tarve ei siis ole suuri, on hyvät edellytykset elää hitaasti.
Koitan pitää tätä päiväkirjaa nyt viikon ajan joka päivä. Uskon, että edessä on varsin tavanomainen viikko enkä ole lomalla, joten tämä päiväkirja kuvannee tämänhetkistä elämääni aika hyvin.
Aamulla heräsin kahdeksalta.
Kissa oli jäänyt yöksi sisälle, ja jo aamukolmelta olin saanut herätä hänen palvelupyyntöönsä, kun hän vaati päästä ulos. Olin noussut ripeästi kissaa palvelemaan, ettei se ehtisi naukua miestä hereille. Oli hankala nukahtaa uudestaan, mutta kahdeksalta olisin jatkanut unia mielellään myöhempäänkin.
Mies oli lähtenyt viideltä töihin. Hämärässä keittiössä leijaili kahvin tuoksu muutaman tunnin takaa, kun nousin ja kävelin suihkuun. Oli hiustenpesupäivä. En ole käynyt parturissa yli kahteen vuoteen, joten hiustenpesuun menee nykyään aikaa.
Taivas oli pilvessä, mutta tuuli oli tyyntynyt. Suihkun jälkeen keittelin mustaherukkateetä. Ensin mukillisen, sitten toisen. Televisio ei meillä aina oikein toimi, antennissa on kai jotain vikaa. Ei niin, että sieltä mitään tulisikaan, joten katson paljon Areenaa. Nyt sieltä löytyi kiinnostava dokumentti naisesta, joka oli jättänyt perheensä ja muuttanut yksin sademetsään. Katselin sitä aamuteetä juodessa, ja se kirvoitti monia ajatuksia siitä, miten elämä on tarkoitettu elettäväksi.
Kuten aina kotona yksin ollessani, talo on koko päivän ollut todella hiljainen. Kissa on paljon ulkona, ja ollessaan sisällä se nukkuu hiljaa ja välillä kehrää kylkeä kääntäessään. Muutoin vain jääkaappi hurisee, ja televisiota pidän yleensä hiljaisella. Se pitää minulle seuraa – vaikken sitä oikeasti seuraakaan, kun teen töitä. Töitä tehdessä en pysty kuuntelemaan suomen kieltä, muuten en saa keskityttyä. Niinpä taustalla pyörii yleensä muunkielisiä sarjoja, luonto- tai historiadokumentteja. Pidän televisiosta taustaäänenä enemmän kuin radiosta.
Työt aloitin yhdeksältä. Teen kaikki työni kannettavalla, joko sohvannurkassa tai ruokapöydän ääressä.
Lounaaksi paistelin puoliltapäivin pyttipannua. Huomasin, että ulkona joen päällä on synkkä pilvi ja luonnossa hieno valo, joten lähdin rantaan nappaamaan pari valokuvaa pyttipannun hiljalleen lämmetessä.
Kissakin tuli minua rannalla tervehtimään. Se piehtaroi polulla nauttien yllättäen kohdalle osuneesta heikosta auringonsäteestä. Rapsutin kissan mahaa ja palasin sisälle syömään ja kahvia keittämään.
Pyttipannuun tuli vähän turhan paljon suolaa, mutta lantrasin sitä sitten ketsupilla. Kahvikupillisen kanssa nautin yhden palan suklaata, ja sitten olikin aika jatkaa töitä.
Melkeinpä aina silloin kun mies on päivävuorossa, en puhu kenenkään (kuin korkeintaan kissan) kanssa ennen iltaa. Ellei sitten tule työpuheluita. Tänään puhuin kaksi työpuhelua.
Postia ei tullut.
Työt lopetin viideltä, lähdin saman tien lenkille ja soitin äidille kuulumiset vaihtaakseni. Pyrin tekemään noin tunnin kävelylenkin joka ilta, ellei päivä ole sisältänyt muuta ulkoilua.
Mies kotiutui kuuden jälkeen, teimme päivällistä ja söimme. Kävin uimassa pari kierrosta, ja seisoin hetken kaulaa myöten joessa katselemassa maisemaa. Revin käsin hieman vesikasveja pois rannasta. Uintireissulta tultuani sain vielä pienen avunpyynnön töistä ja hoidin sen.
Tuuli on lämmin, vaikka taivas on harmaa. Lämpöä on 17 astetta. Pyykkikoneen saatua valmiiksi uskaltanen viedä pyykit ulos kuivumaan ainakin hetkeksi.
Illalla katselemme taas Kenraali Panchoa. Eilen tuli jo ahmittua aika monta jaksoa. Olipa hämmästyttävä huomata, miten paljon ohjelmassa on nyt minulle tuttua. Muistan katsoneeni sarjaa joskus silloin kun se tuli telkkarista ehkä kymmenen vuotta sitten. Mitähän olisin ajatellut jos joku olisi tuolloin minulle kertonut, että jonain päivänä KokkoPena on appiukkoni ja pääsen Tenon laineille samasta rannasta, samalla veneellä Penan kyydissä kuin pojat Kenraali Panchossa?
Ajatus tuntuu kutkuttavalta ja laittaa väkisinkin hymyilemään.
Enpä tiennyt kymmenen vuotta sitten, miten elämä vielä muuttuisi.
Mieheni ollessa päivävuorossa menemme iltaisin nukkumaan yhdeksän, viimeistään kymmenen aikoihin. Nyt hänellä alkaa vapaajakso, joten voimme valvoa myöhempään. Se on mukavaa, sillä näin keskikesällä tuntuu aivan hölmöltä mennä yhdeksältä maate, kun aurinko paistaa kuin keskipäivällä. Minulla on kyllä hyvät unenlahjat, ei ole ongelma nukkua kymmenen tunnin yöunia.
Hammasta särkee. Huomenna on kyllä pakko saada aikaiseksi varata hammaslääkäriaika.
Saari avaruudessa 