Alkuviikko meni täydessä hiljaisuudessa. Olin yksin kotona ilman mitään erityistä ohjelmaa, mitä nyt kävin Levillä ja näin paria kaveria Café Somassa. Keskiviikkona sain kovasti odotettuja vieraita etelästä, kun vanhempani tulivat siskon lasten kanssa käymään. Ahvenanmaalla asuville lapsille Lapin kesä on jotain kovin erilaista, kuin mitä he ovat ennen nähneet.
Eilen illalla kävimme Levin päällä kulkemassa huippupolun ja saamassa hieman tuntumaa tuntureiden kesään. Levi on hurjassa kunnossa, se näyttää suurelta rakennustyömaalta, ja luonnonkauneus on tipotiessään. Sääli.
Tänään, kun meillä oli aamusta saakka koko päivä aikaa, otimmekin aivan toisen suunnan ja ajoimme Raattaman kautta Pallakselle. En halunnut, että lasten mielikuvaksi tuntureista jäisi Levi.
Raattaman kylällä poikkesimme tietenkin kaupasta hakemassa jäätelöt. Kahvilapuoli ei ollut sillä hetkellä auki, joten herkuttelimme jätskit pihalla. Kuvasin kauniissa niittymaisemassa kohoavaa vanhaa taloa, joka taitaa olla jo oman onnensa nojassa (yllä).

Jätskien jälkeen jatkoimme matkaa Pallasjärvelle. Muutama auto oli parkissa, ja autiotuvalla oli aamutoimissa iso perhe. Tuvassa vietetyn yön jälkeen he olivat tekemässä lähtöä. Jostain kauempaa rannalta lähti joku kajakoimaan järvelle.
Nuotiopaikalla kyti tuli jo valmiina. Lisäsimme pari puuta ja aloimme paistaa lounasmakkaroita.

Mänty kukki kauniina.

Pian tulivat kuukkelit. Riemu repesi kun huomattiin, että ne olivat riittävän rohkeita tullakseen hakemaan makupalaa kädestä.

Makkaroiden jälkeen poikkesimme vielä sisällä autiotuvassa, ennen kuin jatkoimme matkaamme takaisin autolle ja siitä sitten Pallakselle.

Mäkäräisiä oli rannalla jonkin verran, mutta ei minusta mitenkään häiritsevästi.

Pallaksella kävimme luontokeskuksessa ja ihmettelimme tunturimaisemia. Hotellin takaa ilmestyi iso joukko poroja lasten ihmeteltäväksi.

Päivä oli jo pitkällä, emmekä olleet saaneet kahvia vielä mistään. Niinpä seuraavaksi ajoimme Leville kahvila Somaan, jossa kahvien kyytipojaksi otimme kakkua ja munkkeja.
Olipa hyvä päivä. Mutta nyt väsyttää!