Miksi minä muutin Lappiin?

Kysyin Instagramissa, mitä asioita seuraajani haluaisivat tietää Lappiin muuttamisesta tai elämästä Lapissa. Sain monia erilaisia kysymyksiä, ja niiden vastauksiin aion kesän mittaan perehtyä. Aloitetaan kysymyksestä, joka vie Lappi-aikajanani alkupäähän: Mikä sai minut muuttamaan Lappiin ja miksi?

Ensimmäinen pitkä parisuhteeni oli päättynyt elokuussa 2013. Silloinen työsuhteeni Salossa oli määräaikainen, jatkuen kesään 2014. Asetelmat olivat siis sellaiset, että talven 2013–2014 mittaan aloin ymmärtää, että minulla olisi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja löytää elämääni jotain aivan uudenlaista. Minulla oli mahdollisuus löytää oma itseni ja oma paikkani.

Mikään ei sinänsä ajanut minua ulos kotikaupungistani Salosta. Minulla oli (on yhä) siellä perhe ja ystäviä, olin alkanut löytää tietäni takaisin luontoon ja olin kiinnostunut muuttamaan kansallispuiston kupeeseen Teijon alueelle, joka oli minulle tuttua seutua siskoni kautta. Minulla oli jopa yksi aivan ihana vuokramökki siellä kiikarissa, mutta jotenkin tuntui, että minua odotti jokin muu jossain muualla. (Nyt muuten vähän naurattaa, että tuolloin tuo Teijon mökki tuntui minusta olevan liian korvessa!)

Koin, että kun kerran oli mahdollisuus isoonkin muutokseen, niin se kortti pitäisi katsoa.

Norjan vaikutus

Talven mittaan ajauduin kuin varkain tekemisiin Norjan kulttuurin kanssa. Huomasin olevani todella kiinnostunut norjalaisista ohjelmista, ja Youtuben kautta löysin soittolistoilleni norjalaista musiikkia. Norjan ilmapiiri tuntui iloiselta ja huolettomalta, positiiviselta ja jotenkin helpolta. Syntyi mielikuva maasta, jossa luonto on osa kaikkien elämää ja jossa saa hyvää palkkaa vähällä vaivalla. Ajatus siitä, että uusi elämäni voisi olla Norjassa, alkoi kyteä ja voimistua mielessäni talven aikana.

Keväällä 2014 lähetin Norjaan useita työhakemuksia. Minua aiemmin kiinnostaneet Bergenin ja Trondheimin seudut alkoivat tuntua liian eteläisiltä, kun näin Ylellä dokumentin Helgelandin alueesta. Se näytti paratiisilta! Niinpä unelmat siirtyivät ensimmäistä kertaa pohjoiseen. Aiemmin en ollut vakavissani miettinyt, että pohjoinen voisi olla tuleva kotini, joskaan en ollut sulkenut sitä poiskaan, kun kerran maailma oli avoin.

Erämaan kutsu

Kesään 2014 mennessä työpaikkaa Norjasta ei ollut irronnut. Kävin siskoni ja isäni kanssa Kuhmossa katsomassa karhuja ja susia kojusta, ja silloin tulin ajatelleeksi ensimmäistä kertaa aikoihin, voisiko tulevaisuuteni sittenkin olla Suomen puolella. Ilmeisesti jonkinlainen sielunrauha oli alkanut löytyä, sillä erämaa herätti tuntemuksia, että siellä minun voisi olla hyvä. Olin joskus paljon aiemmin harkinnut moniakin eri asuinpaikkoja Suomesta, mutta en erämaa-alueita. Suomen erämaa-alueet olivat minulle aika vieras käsite, en ollut koskaan aiemmin tullut niitä sen suuremmin ajatelleeksi.

Koko kuluneen vuoden aikana olin saanut aika huoletta pallotella kaikenlaisia mahdollisuuksia, lähetellä työhakemuksia moneen suuntaan aina Lieksasta Altaan ja tunnustella, missä voisi minun paikkani olla. Jossain vaiheessa loppukesällä 2014, kun ratkaisua (työpaikkaa) ei vielä ollut mistään pompsahtanut, myönsin, että en uskalla Norjaan muuttaa ilman, että minulla on siellä työpaikka valmiina. Muutto toiseen maahan olisi iso juttu jo muutenkin, ilman, että pitää miettiä, ovatko rahat kohta loppu.

Tulin sitten ajatelleeksi, että olisipa hienoa, jos voisin saada molemmat – elämän tutussa koto-Suomessa, mutta myös Norjan tuulet. Muistan sen hetken kun katselin kartalta, mitä kyliä Suomen ja Norjan rajalla on Suomen puolella. Kilpisjärvi, Karigasniemi, Utsjoki, Nuorgam. Nämä mietinnät veivät ajatukseni ensimmäistä kertaa pohjoisimpaan Lappiin.

Tein isäni kanssa ruskaretken syyskuussa 2014 ja tunnustelin Lapin tuulia. Matkan aikana tutkin alueen työpaikkamahdollisuuksia ja huomasin, että Karigasniemelle haettiin kaupan kassaa. Minua ei haitannut ajatus, että työ uutistoimituksessa vaihtuisi kaupan kassaan – pääasia, että olisi jokin työ josta saan palkkaa ja jonka voimin voin aloittaa elämäni pohjoisen erämaan sylissä. Työpaikka olisi porttini uuteen elämään, se oli kaikki mitä tarvitsin.

Muuttomatka

Sitten muutos alkoikin realisoitua nopeasti. Sain tuon työpaikan puhelimitse, ja työnantajani järjesti minulle myös asunnon. Muutto tapahtuisi vain muutamassa viikossa. Jännitys ja epätietoisuus alkoivat tuntua vatsanpohjassa kellon ympäri, mutta pidin kiinni siitä, että tämä kortti katsotaan. Jokin pimeä riepu mieleni sopukoissa koitti etsiä keinoa perua koko homma ja palata ajassa takaisin jonnekin tuttuun ja turvalliseen. Onneksi nuo ajatukset vaimenivat pian ja ovat sittemmin painuneet niin syvälle unholaan, etten voi nykyisin edes uskoa, että joskus koin ne.

Karigasniemen kylä, kuten koko Pohjois-Suomi, oli minulle täysin vieras. Olin katsellut kylänraittia vain Google Street Viewn kautta ennen muuttoani. Muuttomatkalla minua pelotti ja kaduttikin. Mihin ihmeen tilanteeseen olin itseni oikein järjestänyt? Mietin monia tekosyitä, joilla voisin palata heti kotiin ilman, että se olisi noloa. Maalasin suunnitelmaa siitä, että yritän sinnitellä Lapissa talven yli, ja sitten voisin palailla kotikonnuille Saloon.

Yövyin muuttomatkalla Pudasjärvellä ja Ivalossa. Muistan matkan aika hyvin, mutta harmittaa, etten dokumentoinut sitä valokuvin ja tekstein. Matka oli henkisesti vaikea, eikä sen dokumentointi ollut päällimmäisenä mielessä. Nyt noita kuvia olisi ihana katsella, ja muistoja mukava lukea.

Ouluun saakka ajoin kuin automaattiohjauksella, en muista siitä välistä paljoakaan. Oulun jälkeen näin lumikasoja tienposkessa. Pudasjärvellä näin ensimmäiset porot, ja olin yötä mökissä Jyrkkäkoskella. Yö oli kylmä, marjanpoimijoiden teltasta tuli ihania aasialaisen ruuan tuoksuja. Rovaniemellä Jätkänkynttilä tuntui tutulta ja ihmettelin, miten helvetissä ajomatkaa saattoi vielä olla jäljellä yli 400 kilometriä. Minulle oli apua siitä, että vain viikkoja aiemmin olimme ajelleet näitä teitä isäni kanssa, joten maisemat näyttivät tutuilta.

Jäin Ivaloon vielä yöksi. En halunnut mennä Karigasniemeen väsyneenä, kun kaikki oli muutenkin tarpeeksi tunteellista, jännittävää ja stressaavaa. Ivalossa katselin televisiota huoneessani ja annoin saippuasarjojen viedä minut hetkeksi mennessään toiseen maailmaan.

Inarin kirkonkylällä äidit olivat ulkona lasten kanssa, Karigasniementiellä tuli poliisi vastaan. Laskeutuminen tunturista Karigasniemen kylään sai korvat lukkoon.

Aloitin uudessa työpaikassa, ja siitä se uudenlainen elämä sitten alkoi. Koti-ikävä helpotti muutamissa päivissä, ja ajatus nopeasta Saloon palaamisesta unohtui pian. Nykyään muistelen tätä kaikkea suurella lämmöllä, onnellisena siitä, että tuon kaiken joskus koin ja nyt olen tässä.

Yhteenveto

Kuten yllä kertomastani toivottavasti käy ilmi, minulla ei ollut muuta syytä muuttaa kotikaupungistani kauas Lappiin kuin intuitio ja muutokseen auennut mahdollisuus. Vaikka uusi elämä omassa kotikaupungissanikin oli alkanut mukavasti, jokin vaisto ajoi minua etsimään jotakin Salon ulkopuolelta, ja toisaalta se sai minut myös kiinnostumaan elämästä mahdollisimman kaukana kaupungeista. En tuolloin vielä ymmärtänyt, miten allerginen olin ihmisvilinälle, mutta jokin sisälläni ajoi minua etsimään hiljaisuutta.

Olin onnekkaassa asemassa, kun minulla oli mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, kylliksi aikaa tunnustella mikä tuntui oikealta, ja kylliksi rohkeutta tehdä iso muutos. Mukana oli hieman myös tervettä järkeä siinä mielessä, etten muuttanut työttömäksi Norjaan – se vaihtoehto tuntui tuhoon tuomitulta. Valitsin uuden kotikyläni paitsi hyvän fiiliksen perusteella, myös siksi, että siellä minulle oli työpaikka tarjolla. Karigasniemi tuntui kortilta, joka oli pakko katsoa. Ja siellä muuten opin hyvin myös sitä norjaa, joskaan Norja ei muuton jälkeen sitten enää sen suuremmin houkuttanut.

Olen kiitollinen siitä, että uusi elämä ja onni löytyi Norjan sijaan sittenkin kotimaastani Suomesta ❤

Kesän mittaan aion kertoa samaan tyyliin vielä arjesta Lapissa ja käsitellä sitä, miten kaikin tavoin Lappi on vaikuttanut minuun. Yritän myös muistella mahdollisimman tarkasti ajatuksiani ensimmäisten viikkojen ajalta Lapissa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: