Tavallinen tiistai

Tänään on ollut todella tavallinen tiistai. Ja koska haluan viedä tätä blogia jälleen arjenmakuisempaan suuntaan, kuten alkuaikoina, kertoilen nyt miten päivä on kulunut.

Herätys soi aamulla kahdeksalta. Teen etätöitä tietokoneella, joten aamutoimiin ei tarvitse varata kauaa. Kiipesin yövuorosta tulleen, nukkuvan miehen yli, ja lähdin ensitöikseni keittämään teetä.

Taivas oli harmaa, ja lämpöä oli vain muutama aste. Kissa istui pörheänä ikkunalaudalla ja päästin hänet sisälle.

Minulla on iltaisin tapana siivota, joten aamuisin on mukava herätä, kun pöydät ovat tyhjät ja puhtaat. Laitoin Areenasta jonkun luonto-ohjelman pyörimään siksi aikaa kun join teen, söin pari leipää ja selailin instagramin kuulumiset. Mulla oli ennen tapana katsoa telkkarista uutisia ja selata uutisia myös netistä. Näinä aikoina en juuri seuraa uutisia, vaan katson telkkarista dokumentteja tai sarjoja, ja kännykästä selaan instaa. Instassa seuraan retkeilijöitä ja hashtagejä kuten #Kittilä, #Muonio jne. Sieltä saa hyviä retkivinkkejä, eikä maailmantuska iske kuten uutisista.

Työt aloitin yhdeksältä, eli istahdin läppärin kanssa sohvannurkkaan ja muotoilin itselleni tyynyistä ja peitoista istuinpesän, jossa on hyvä asento olla. Puolenpäivän maissa söin jääkaapista eiliseltä yli jääneen kanapihvin ja kävin ulkona rannassa katselemassa. On ihana käydä haukkaamassa happea joen rannassa lounaan päälle. Pää tuulettuu, ja töitä on keveämpi jatkaa.

Postia ei tullut. Harvemmin sitä tulee kuin on tulematta.

Mies heräsi kolmen maissa iltapäivällä. Ennen hänen töihinlähtöään kuudelta syötiin yhdessä pyttipannua ja käytiin yhteisvoimin kiskomassa venettä ylemmäs maalle, kun joen pinta on noussut. Miehen lähtiessä töihin, minä lähdin lenkille.

Mulla on kaksi lenkkivaihtoehtoa, joita kuljen silloin, kun en käy jossain kauempana retkellä. Joko meen metsään koskia katsomaan, tai sitten kuljen tietä pitkin tiettyyn pisteeseen ja käännyn sitte takas kotiin. Nyt teki mieli kuunnella Auta Antti -podcastia, joten valitsin tien, koska tiellä on helpompi keskittyä kuuntelemaan podcastia kuin metsässä.

Tunnin lenkin aikana satoi ja paistoi monta kertaa. Kaksi autoa ajoi ohi ja kaksi kuovia lensi taivaalla, muita ei näkynyt. Katselin ojanpielessä kukkivia suokukkia ja hilloja sekä ihanasti täyteen lehteen tulleita koivuja. Purskahdin nauruun pari kertaa podcastia kuunnellessa.

Tuuli oli aika kova, piti pitää huppu päässä.

Lenkin jälkeen olisi ehkä ollut houkutus lähteä käymään kaupassa, mutta en jaksanut. Täällä ei ihan noin vain kaupassa käydä, sillä santatietä on yli kaksikymmentä kilometriä ennen kuin ollaan kauppaa lähelläkään. Se hillitsee turhia ostoksia ja saa panostamaan ruokakaupassa käyntiin niin, että ostaa kerralla suunnitellummin sen mitä tarvitsee.

Meidän on ollu tarkoitus laittaa ulos kuistille naulakko isompia takkeja ja esimerkiksi pelastusliivejä varten. Kaivoin sopivan naulakon varastosta ja kiinnitin sen akkuporakoneella kuistin seinään. Ripustin siihen sadetakin ja pelastusliivit. Korjasin myös grillin sivupöydän, joka on vähän repsottanut.

Seuraavaksi etsin pitkän aikaa lompakkoa, koska siellä kolikkotaskussa muistelin olevan sellaisen pienen osan, jolla kameran saa kiinnitettyä jalustaan. Lompakko oli lopulta omalla paikallaan, josta olin mielestäni katsonut jo useamman kerran. Tarvitsemani osa oli siellä kolikkotaskussa. Mutta sillä aikaa kun olin etsinyt lompakkoa, olin hukannut kameran, joten seuraavan hetken käytin sen etsimiseen.

Mä oon oikeasti töissä tosi järjestelmällinen, mutta töiden ulkopuolella hukkaisin oman päänikin jos se ei olis hartioissa kiinni.

Menin uimaan.

Uintihetki kuuluu mun jokaiseen päivään, se on mun ankkuri. Kylmä vesi vie hiet, tomut, mahdolliset huolet ja jopa säryt mennessään ja palauttaa elämään juuri tätä hetkeä. Välillä uin aamulla, useimmin illalla, joskus taas monta kertaa päivässä. Nyt kävin kaksikin kierrosta ja istuin joessa hetken aikaa paikoillaan. Nousin vedestä tunti sitten, mutta kylmän veden tuoma ihana olo tuntuu yhä. En käy uinnin jälkeen saunassa, peseydyn vain nopeasti yhtä kylmässä vedessä kuin mitä jokivesikin on.

Kissa saa pihalla aina hepulin, kun menen uimaan. Se juoksee turkki pystyssä ja selkä kaarella pitkin kaseikkoa, pieksee kynsillään puita ja singahtaa välillä ylöskin puuhun. Olisipa ihana tietää, mitä se ajattelee.

Tämä oli taas yksi niistä päivistä, kun en tavannut ketään muuta kuin mieheni ja kissan. Näitä päiviä on mun elämästä suurin osa. Ja se ei kyllä haittaa mua, tapaan muita ihmisiä harvoin mutta silloin tapaamiset on mielekkäitä. Tarvitsen tosi paljon omaa rauhaa etten väsy.

Nyt istuskelen sohvalla, kissa makaa huovan päällä ikkunan edessä ja telkkarissa on Frendit. Tästä seuraavaksi siivoan tiskipöydän, ja sitten onkin päivä paketissa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: