Vihreä aalto on pyyhkäisemässä yli Kittilän. Monin paikoin koivut ovat jo suurilla hiirenkorvilla, ja loputkin puut ovat vähintään aloittelemassa lehtien kasvattamista.
Maailma tuoksuu alkukesältä. Vain alkukesä voi tuoksua tältä. Ja se tuoksu tuo aina mukanaan semmoisen voittamattoman olon, ja välillä tuntuu kuin sydän halkeais, kun kaikki on niin ihanaa. Tekee mieli lähteä pitkille ajeluille muuten vaan, avata ikkunat ja huudattaa musiikkia, ja nauttia siitä kun aurinko paistaa keltaisena läpi yön ja Lappi on autio, avoin, tuttu ja turvaisa.
Yötön yö alkoi eilen.
Vehreyden ja tuoksujen myötä minulle on alkanut tulla muistoja edellisestä ajastamme Kittilässä. Nyt tuntuu voimakkaasti siltä, että ympyrä on sulkeutunut. Sateen tuoksu hiekkatiellä, autioitunut Levitunturi, tutut paikat ja tunnelmat sekä eloon herännyt luonto saavat minut tuntemaan, kuin olisin takaisin kesissä 2015 ja 2016. Kaikki tuntuu niin tutulta ja kotoisalta, melkein siltä, kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan.
Mulla on ens viikolla synttärit. Muistin että täytän 32, mutta mies laskeskeli, että kyllä se taitaa vasta olla 31.
Mulla on jo ryppyjä silmäkulmissa. Se on hyvä. Olen viime vuosina ahkerasti maalaillut mielikuvaa itsestäni vanhana, miten mulla on pitkä hopeinen tukka ja paljon ryppyjä, ja kasvan vähän naavaa ja näytän siltä niinku oisin eläny pitkän elämän omassa rauhassa luonnon keskellä.
Se on mun tavoite, ja suunta siihen on oikea.
Saari avaruudessa 