Marraskuun harmaus on ehkä vuoden parhainta aikaa mietiskellä asioita. Varsinkin täällä Lapin hiljaisessa sylissä marraskuu suorastaan kutsuu mietiskelemään, kun lähes kaikki ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Syntyjen syvien pohdinta on nyt otollisinta.
Olen viettänyt hiljaista perjantaita. Hidasta. Talo on hiljainen ja hämärä. Ulkona ei päivänvalo näyttänyt tänään saavan kunnon otetta maailmasta lainkaan, ennen kuin pilvinen hämärä alkoi taas jo kääntyä illaksi.
En aio mennä mihinkään, aion vain olla. Nautin tästä. Nautin, kun mitään ei tapahdu.
Maailmassa on meneillään suuria energioita, eivätkä ne kaikki ole hyviä. Enpä olisi lapsena koskaan saattanut arvata, että jo oman elämäni aikana – saati jo nuorena aikuisena – on varsin relevanttia punnita mielessään sitä, osuuko ihmiskunnan tuho tai ainakin yhteiskunnan romahtaminen jo omalle kohdalle. Tiesin kyllä jo ala-asteella, että suunnan muutos on vain ajan kysymys, mutta en uskonut sen tulevan näin pian ajankohtaiseksi.
Olen kypsytellyt mielessäni ajatusta erämaamökista. En olisi lainkaan yllättynyt, jos jonain päivänä on pärjättävä yksin ilman sähköä, polttoainetta, ruokakauppaa tai terveydenhuoltoa. Enkä usko, että kun tulen eläkeikään, on enää tahoa, joka eläkettäkään maksaisi. Ehkä silloin elämme taas jo aikoja, joissa lääkkeiden ja terveydenhuollon puutteen takia yksinkertaisinkin sairaus voi viedä hengen.
Turvallisuuden tunteeseen ei olisi saanut tuudittautua. Moni asia ei ole mitenkään kiinni pelkästään meistä suomalaisista – vaikka täällä on turvallinen olo, emme ole turvassa. Jo pelkästään se, jos yhtäkkiä emme saisi enää bensaa, aiheuttaisi monia suuria, ehkä ylitsepääsemättömiäkin ongelmia. Niin ei saisi olla. Pitäisi olla varautunut.
Olen miettinyt lähivuosien linjoja myös omalla kohdallani. Vaikuttaisi järkevältä harjoitella erätaitoja ja valmistautua siihen, että jos jotain isoa sattuu, olisi meillä metsä turvana, puulla lämpiävä pieni mökki ja lähellä kalavesiä. Ja että se kaikki olisi syrjässä. Toisaalta jos jotain tällaista kävisi, tuntuisi ensiarvoisen tärkeältä saada perhe kasaan.
En ole surullinen, että asiat ovat etenemässä niin, että tällaisia on aiheellista pohtia. Luonto selviää kyllä, ja vain sillä on väliä.
Uskon ja toivon, että ihmiskunta alkaa hiljalleen taipua maapallon voimien edessä. Ennemmin tai myöhemmin luonto alkaa ottaa planeettaansa takaisin meiltä. Ihmispopulaatio alkaa laskea miljardi miljardilta, ja pelkästä elossa pysymisestä tulee niin vaativaa, että me toistaiseksi hyväosaisetkin ihmiset joudumme lopultakin unohtamaan jatkuvan ahneutemme saada hallita, valloittaa ja haalia lisää rahaa ja muuta omaisuutta.
Saari avaruudessa 