Kiskossa, Toijan kylän tuntumassa, virtaa Toijanjoki. Pienen matkaa kylän ulkopuolella, pienten sorateiden varrella keskellä maaseutua, on koski- ja patoalue, joka on todella vaikuttava näky.
Tämä paikka, jolla ei kartalla ainakaan ole edes nimeä (vai onko se Sahankulma?) oli yksi hienoimmista Salon-reissulla näkemistämme kohteista. Osuimme paikalle varmaankin parhaaseen mahdolliseen aikaan, kun Toijan- eli Mommolanjoki virtasi vuolaana kevään vesistä.
Toijanjoen vesi virtaa Hirsijärvestä Kirkkojärveen.
Vesi virtasi korkeiden puiden, sammaleisten kivien ja hylättyjen, suurien rakennusten lomasta kohisten, kauniisti portaittain.
Yläjuoksulla on pato, jonka rei’istä järven vesi kohisi alas hurjana vesiputouksena. Kesäkuivalla paikka näyttää varmaan aika toisenlaiselta.
Kohina kantoi kauas.
Veden keskellä ja rannoilla oli suuria lehtipuita, joista yksi näytti aivan siltä, että se voisi olla liito-oravan mieleen. Puun juurella ei kuitenkaan näkynyt papanoita, jotka muistuttavat okranvärisiä riisinjyviä.
Isoäitini asuu vain muutaman kilometrin päässä tästä kauniista koskialueesta, ja äitini on kotoisin lähettyviltä. Silti en ollut koskaan ennen tullut eksyneeksi tähän mielettömän hienoon maisemaan. Tuntui hyvältä löytää näin lumoava maisema äidin kotiseudulta.
Mommolanjoelta jatkoimme matkaamme Orijärven vanhalle kuparikaivokselle. Matkalla tapasimme valkohäntäkauriiden poppoon laiduntamasta sänkipellolta.
Kaivos oli aidattu, mutta zoomilla sai joitakin kuvia otettua. Turkoosi vesi näytti hienolta pilvisenäkin päivänä.
Saari avaruudessa 