Kotiseututuokio, osa 2: sukellus Suur-Saloon

Minun identiteettini on aikuisiällä, etenkin Lappiin muuttettuani, pohjannut vahvasti kotiseutuuni. Miellän itseni ja olemassaoloni sitä kautta, mistä olen, ja myös muissa ihmisissä heidän kotipaikkakuntansa kiinnostaa minua enemmän kuin vaikkapa työ tai koulutus.

Olen mielessäni alkanut antaa suurta arvoa juurilleni ja kuntarajoille – Sodankylä ja Salo ovat minulle erityisen rakkaita. Koen nykyään ne molemmat kodeiksi, ja se tuntuu minusta mitä suurimmalta rikkaudelta: molemmat ovat suuria ja kauniita kuntia, ja molemmissa olen kotona.

Huomaan kokevani, että kotikunnasta löytämäni hieno paikka on minulle henkilökohtaisesti oitis merkityksellisempi, kuin yhtä hieno kohde naapurikunnassa tai jossain aivan muualla. Asia on absurdi, koska rajat ovat ihmisen keksintö, eikä minulla ole muutenkaan elämässä ollut kauheasti tapana noudattaa vastaavanlaisia keksittyjä rajoja, pois lukien laki.

Ehkä rajoista on tullut minulle Lapissa tärkeitä siksi, että Lappi on niin valtava alue, ettei ihmismieli voi sitä mitenkään käsittää, ja välimatkat ovat todella pitkiä. Kotikuntaan syventyminen tuntuu luontevalta ja helpommalta. Kotikunta on rajallinen kokonaisuus, joka on vielä jollakin lailla helppo kokea ja mieltää. Ja johon on helppo kiintyä.

Salo on ollut minulle rakas siitä lähtien, kun olin vaihto-oppilaana Ranskassa kymmenen vuotta sitten. Ranskaan jäivät teiniangstit siitä, että pitäisi muka päästä pois koko Suomesta. Siellä minusta kasvoi kotimaarakas, ja aloin ensimmäistä kertaa hieman antaa arvoa myös Salolle.

Lappiin muutettuani kotiseuturakkauteni on kasvanut uusiin mittoihin. Ennen itsestäänselvyytenä pitämäni Salo, jota aiemmin en ajatellut sen enempää hyvällä kuin pahalla, on nyt ajatuksissani suuri ja kaunis, yhtenäinen kunta, jossa meren aallot pärskyvät silokallioille, linnavuorten metsät humisevat, jokilaakson niityt kukkivat ja viljapelloilla lainehtii tähkäpäiden meri.

Näen Salon näin vuosien jälkeen uusin silmin. Katson sitä yhtä aikaa sekä muualta tulleena että kotiseuturakkaana.

Viime viikolla kohtalon oikku sai minut tutustumaan Saloon pintaa syvemmältä. Halusin tutustua juuriini paremmin, ja ehdinkin muutamassa päivässä nähdä monta upeaa paikkaa, joiden kauneus sai minut hiljaisen ihastuneeksi. Monessa näistä paikoista en ollut koskaan ennen käynyt, en, vaikka olen elänyt nyt 30-vuotisesta elämästäni kaksi kolmasosaa Salossa. Vanhempani ajeluttivat minua myös omissa lapsuudenmaisemissaan Kiskossa ja Suomusjärvellä.

Tässä maistiaisia siitä, mitä kaikkea näin, ja mistä kirjoitan vielä lisää.

Toijanjoen pato ja koski, Kisko
Latokartanonkoski, Perniö
Kokkilan lossi, Halikko
Häntälänkoski, Halikko
Teijon kansallispuisto
Salaisten Uhrilähde, Halikko
Naapurikunnan puolelta: Kasnäs, Kemiönsaari
Orijärven kuparikaivos, Kisko
Enäjärvi ja isän kotipaikka Saari, Salittu, Suomusjärvi

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: