Kumputunturi on ollut kohdelistallani oikeastaan siitä saakka, kun muutimme aikanaan Kittilään. Jotenkin siellä ei vain ole tullut käytyä ennen kuin nyt.
Kumputunturin jyrkkä ja erikoinen, yksinäinen siluetti on komea näky keskellä erämaata. Kun ajaa Kittilä-Sodankylätietä, voi sen nähdä vilaukselta, jos osaa juuri oikeassa kohdassa katsoa oikeaan suuntaan. Paremmin tunturin näkee sen lähellä olevasta Jeesiöjärven kylästä, jonne mekin tällä kertaa suuntasimme auton, peräkärryn ja moottorikelkan kera.
Kääntöpaikalta reitti tunturin huipulle on 9 kilometriä pitkä. Meillä kävi tuuri, sillä vaikka oli kirkas ja tuuleton sunnuntai-iltapäivä, ei kääntöpaikalla ollut ketään. Paikka oli niin pieni, ettei siihen mahdu kuin yksi auto kärryineen.
Alhaalta reitiltä nähtynä Kumputunturin siluetti muistutti kovasti Nattasia terävine huippuineen. Tunturin vieressä olevalla Räpäslaella näkyi myös jonkinlaisia korkeita kivikakkuja, kummallisen näköisiä.
Reitti oli tasainen ja leveä kuin maantie, sitä oli juhlava ajaa aina siihen saakka, kunnes huipulle johtava tie kääntyi oikealle ja hirveä pomputus alkoi. Onneksi sitä ei kestänyt kauan, ennen kuin aloimme keretä huipulle ja tuulen kovaksi pieksemä hanki alkoi taas tasoittua.
Huipulta oli mahtava 360-näköala.
Huipulla oli autiotupa, palovartijan maja ja puucee. Kaikki melko hyvin lumella kuorrutettuja.
Pitihän sitä vähän kelkkakuviakin ottaa.
Yksi hiihtäjä sattui huipulle kanssamme samaan aikaan. Hän aikoi yöpyä siellä. Me sen sijaan suuntasimme pienen maisemanpällistelyn jälkeen kohti autoa ja kotia. Iltapäivä alkoi kääntyä illaksi.
Tulipa nähtyä tämäkin paikka! Harmi kun en koskaan muista ottaa kiikareita mukaan tällaisille keikoille. Olisi paljon helpompi tunnistaa horisontissa olevia tuntureita, kun ei tarvitsisi tihrustaa.
Saari avaruudessa 