Kissasta on kevään myötä tullut ihan hassu.
Kun olen pihalla, kissa juoksee muka minua karkuun häntä ja selkä kaarella, karvat paksussa pörhössä ja kääntyy välillä katsomaan, jos sattuisin vaikka jahtaamaan häntä.
Kun olen sopivan lähellä, kissa syöksyy puuhun kuin nuoli.
Siellä se aikansa tasapainoilee ja kiertää puunrunkoa. Välillä se lähtee oksan kärkeä kohti ja koittaa epätoivoisesti pysyä huojuvassa oksassa.
Viimeisestä kiipelistä ei tänään enää selvittykään ilman lumipesua.
Kissa putosi ja suhahti syvälle auringon pehmittämään lumihankeen. Onneksi kova moottorikelkkareitti oli aivan vieressä, niin katin oli helppo kömpiä kantavalle hangelle.
On se aikamoinen elukka. Nyt nukkuu taas jo sängyssä päiväpeiton alle kaivautuneena.
Saari avaruudessa 