Maanantaiaamuna oli herätys kello 01:30 yöllä, kun piti pakata reppu ja lähteä kohti Rovaniemeä. Mieheni toi minut lentokentälle ja pakkauduin lähinnä aasialaisia täynnä olevaan koneeseen, joka toi minut Helsinki-Vantaalle.
Tein kahden päivän pikapiipahduksen etelään työn merkeissä, ja pääsin tutustumaan Vihtiin ja Loviisaan. Mutta yöksi pääsin kotikonnuille Saloon. Olin onnistunut kehittämään itselleni kunnon flunssan juuri nyt, joten olo ei valitettavasti ole ollut hehkeä eikä ainakaan energinen. Ajatus ja puhe on tahmeaa kuin terva, korvissa humisee ja suhisee, ja yskä riivaa yöt läpeensä.
Tuntui hyvältä päästä illalla kotiin lepäämään, ajella tuttujen maisemien halki.
Nyt katson jo kotiseudun piirteitä eri lailla kuin ennen. Näen kiinnostavan, heinikkoisen jokinotkon ja lähes kaikkialla kohoavat jyrkät, metsää kasvavat kivivuoret. En ole ennen nähnyt niitä, vaikka olen miljoona kertaa kulkenut ohi. Kontrastina Lapille, etelässä huomioni kiinnittyy myös kauniisiin vanhoihin puutaloihin ja niiden muodostamiin siisteihin pihapiireihin, joista on pidetty pieteetillä huolta.
En ole koskaan ennen tajunnut, miten valtavaksi ja korkeaksi puuksi leppä voi kasvaa.
Etelässä oli lunta enemmän kuin olin arvannut. Olisin voinut olettaa kevään olevan jo pitkällä. Tiellä kyllä roiskui kura ja suola. Ihmisillä oli pieniä, puhdasrotuisia koiria joilla oli takit. Fasaanit tulivat lintulaudan alle nokkimaan siemeniä, ja myös naakkaparvet tuntuivat tutuilta.
Nyt kun vielä pääsisi hengissä kotiin ja vieläpä niin, etteivät flunssan kipeyttämät korvat poksahda lentokoneessa. Kamalata flunssaa lukuun ottamatta oli tosi hieno pikareissu, toivottavasti pian pääsee terveempänä ja paremmalla ajalla taas kotimaisemiin.
Saari avaruudessa 