Saari avaruudessa

Lapin kuukausia jatkunut syväjäädytys on saanut minut ikävöimään kotimaille. Kotiin, Saloon.

Tuntuu ihanalta ja kauniilta, kuinka elämä Lapin sylissä on saanut minut näkemään myös kotimaani uusin silmin. Salon. Ainutlaatuinen Uskelanjokilaakso, jylhät ikiaikaiset linnavuoret, kukkia tulvivat jalopuumetsät, viljavat pellot koillisessa ja silokallioille tärskähtävät meren aallot lounaassa ovat kaikki osa Saloa – osa, jota en koskaan ennen nähnyt, vaikka se kaikki oli suoraan edessäni, vaikka olin kasvanut sen kaiken keskellä.

Tuntiessani metrisen lumihangen allani ja nähdessäni pakkasen raa’asti nujertamat maat ja vedet, vaeltavat ajatukseni tähän vuodenaikaan väkisinkin tuhat kilometriä takaisin kotiin. Olen alkanut vaalia aikaisemmin huomaamattomia muistoja kultaakin kalliimpina.

Kaipaan korkealle nousevia silokallioita, joilta voi katsella alas merelle tai järvelle. Kuten Sahajärven kallioita tai Ketunhännän kallioita Teijolla, joille kapusin usein sisareni kanssa ja joiden maisema ja rauha paransi minua elämäni rankkojen mullistusten hetkinä. Näille kallioille haluan vielä palata useasti, eikä mikään onneksi minua estä.

Kaipaan vaahteroita, niiden suuria lehtiä ja lehtien havinaa. Sitä, miltä vaahteranlehti tuntuu tunnustella kädellä tai poskella, miten sileä ja liukas lehden pinta on. Ja sitä, miten varmasti vaahterat kääntyvät syksyisin kirkkaaseen keltaiseen tai punaiseen. Vaahteran ruskaan voi aina luottaa.

Kaipaan sitä näkyä, kun metsäpuro ei ole hävinnyt taistelua talven ja pakkasen kanssa, vaan jään ja lumen keskelläkin vesi virtaa kohisten ja vuolaana. Tätä näkyä ja ääntä minulla on todella kova ikävä. Kun Lapin talvi jäädyttää kaiken ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi, tuntuu, kuin osa minustakin jähmettyisi talviuneen, kuin omakin energia pysähtyisi veden mukana.

Kaipaan tutun turvallisia sunnuntaiaamun linturetkiä Halikonlahdelle isän kanssa. Muistan kun näimme ensimmäisen kerran uiveloita, lapasorsia ja isolepinkäisen, miten suuri riemu siitä repesi. Joskus havainnot jäivät pelkkiin fasaaneihin. Kaipaan nyt jo fasaaneitakin. Siitä jos mistä tulee kotoisa olo, fasaanikukosta kuikuilemassa sänkipellossa tai juoksemassa hassunnäköisesti pihan halki karkuun.

Kaipaan sitä, että kevät alkaa oikeasti maaliskuussa, ja että se on jo täydessä vauhdissa huhtikuussa. Kaipaan sitä, että lumet sulavat ja maa paljastuu ajoissa, ja alkaa vihertää, ja lämmetä. Kun pakkanen ja lumi eivät kurista puolta vuotta, vaan kevät on vahva ja syksy jatkuu pitkään. Kaipaan sitä, että keskellä talveakin voi nähdä sammaleiden hohtavan vihreänä ja vedestä märkinä, ja että keskellä talveakin voi aurinko häikäistä suoraan silmiin.

Kaipaan kotitaloni lähellä virtaavaa Uskelanjokea ja sen jokilaaksoa, jossa olen elämäni aikana liikkunut vain muutaman kerran, mutta jonka läheisyyden olen viljaa lainehtivien peltojen takana tuntenut aina. Kun asuin Salossa, en viimeistä vuotta lukuun ottamatta ollut liikkunut luonnossa lähes ollenkaan. Löysin luonnon kunnolla vasta Lapissa, Lapin rauha ja lempeä pysähtyneisyys saivat minut löytämään luonnon. Mutta kun palaan Saloon, haluan mennä Uskelanjoen rantaan ja tervehtiä sitä, omaa kotijokea, virtaa, jonka rannalta minä olen.

Kaipaan kotikylällä tehtyjä lenkkejä äidin kanssa, soratietä joka sivuaa leppämetsää, havumetsää ja peltoa, sitä tutun turvallisuuden tuntua, kun tuntee jokaisen kiven ja kannon matkan varrella, kun ei anna sateen haitata ja kun osaa tuntea ja valita tutut tiet ja polut kuljettavaksi sen mukaan, mikä huvittaa.

Kun Lapin talvi hellittää, kun lämpö joskus voittaa lumen ja jään ja kun vedet vapautuvat tuosta tuskaisan ikuiselta tuntuvasta jäästä, lauhtuu minun ikävänikin. Mutta niin kauan kun sitä ei tapahdu, minä mielelläni oikein ryven tässä tunteessa, näissä muistoissa ja valokuvissa. Sekä siinä luottamuksessa, että voin koska tahansa käydä kulkemassa uudelleen noissa maisemissa, siellähän ne odottavat, eivät ne ole mihinkään kadonneet, vaikka minä niistä kauemmas lähdinkin.

Samalla kun olen kasvattanut juuria Lappiin, olen kasvattanut myös entistä vahvemmat juuret kotimaahani Saloon.

Molemmat maailmat tuntuvat nyt kodilta enemmän kuin koskaan.