Vanhempani tulivat etelästä kylään muutamaksi päiväksi helmikuun alussa. Takana oli viisi kuukautta lähes yhtämittaista pilvistä taivasta ja hämärää, ja nyt aurinko paistoi ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. (Saimme jopa taloon sisälle kevään ensimmäisen valonsäteen. Se tuli sisälle makuuhuoneen ikkunasta ja kiiri koko matkan talon läpi aina keittiön seinään. Konttasin oikein kynnyksenpieleen katsomaan sitä lähempää ja tiirailemaan, mistä se tarkalleen ottaen tuli.)
Koska olin hämärän talven kyllästämä, halusin ulos. Niinpä vanhempieni täällä ollessa ei pirtissä paljon tullut istuttua, vaan keksimme tekemistä siitä huolimatta, että ulkona oli jatkuvasti yli 20 astetta, usein jopa 30 astetta pakkasta.
Kelloa ei Lapissa tietenkään tuijoteta, eikä suurempia suunnitelmia lyödä lukkoon, vaan tehdään mikä milloinkin parhaalta tuntuu, ja muutetaan suunnitelmia tarpeen tullen nopeastikin.
Ensimmäisenä aamuna lähdimme Luostolle.
Ajatus oli käydä Torvisen Majassa, mutta se olikin viikonloppuna kiinni. P-paikalla kuitenkin ihailimme ja kuvasimme tykkylumipuita ja täydellisen kirkasta kevättalven aamua. Ajoimme hieman eteenpäin poropuisto Koparaan, jossa söimme porokeittoa ja jälkkäriksi kakkua ja kahvia. Sen jälkeen menimme vielä ruokkimaan poroja.
Porot olivat laiskalla päällä, vain pari poroa tuli syömään tarjoamiamme pellettejä. Muut seisoskelivat ja makoilivat pitkin kenttää. Mutta ei se haitannut, pääasia että edes nämä kaksi tulivat syömään.
Koparassa äiti sai idean, että käydään Pyhällä ja Luontokeskus Naavassa.
Se oli onneksemme auki. Pyhä oli verhoutunut utuun ja näky oli kaunis. P-paikan viereen oli rakennettu jonkinlainen lumilinna. Naavassa tehtiin perinteiset postikortti- ja tuliaisostokset.
Pyhältä ehdotin, että jatkaisimme matkaamme Suvantoon.
Olin käynyt kauniista, vanhoista taloistaan tunnetussa Suvannossa kerran aiemmin, mutta sää oli silloin pilvinen (yllätys). Nyt auringon paistaessa kirkkaasti Suvanto oli todella kaunis näky. Jotenkin se vaikutti melkeinpä autiolta, mutta kyllä siellä muutamassa pihassa sentään edes auto näkyi.
Suvannon jälkeen otimme suunnaksi taas Sodankylän.
Matkalla oli hienoja maisemia muun muassa Oratunturille. Yllä oleva kuva on otettu tuulilasin läpi. Sodankylää lähestyessämme ehdotin, että koukkaisimme vielä katsomaan Tähtelän järkälemäistä lautasantennia.
Mykistävän iso lautanen on mielestäni yksi Sodankylän erikoisimmista nähtävyyksistä, mutta sitä ei juuri mainosteta, joten ehkä sitä ei haluta sen suuremmaksi käyntikohteeksi nostaa. Pihaan pääsee joka tapauksessa ajamaan vapaasti.
Kotimatkalla alkoi hiukan jo hämärtää. Ajoimme kotiin Vaalajärven vanhan kylänraitin kautta ja ihailimme utupeittoon verhoutunutta maisemaa.
Seuraavana päivänä oli ajatus lähteä moottorikelkkailemaan, mutta pakkasta oli päivällä lähemmäs 30 astetta. Niinpä päätimme poiketa Kittilän Café Somassa syömässä.
Kittilästä palattuamme pakkanen olikin kivasti lauhtunut, ja päätimme lähteä iltapäiväglögille Vaalajärven laavulle.
Meillä oli kuitenkin vain yksi moottorikelkka, joten mieheni toimi kelkkakuskina ja kyyditsi meidät laavulle ja takaisin yksitellen. Laavulla saimme katsella hienoa auringonlaskua.
Seuraavana aamuna otimme suunnaksi Tankavaaran, jossa vanhempani pääsivät ajelulle koiravaljakon kanssa. Tämä oli ainoa etukäteen lukkoon lyöty suunnitelma, sillä koiravaljakkoajelut tulee luonnollisesti tilata etukäteen.
Vanhempieni ollessa reissussa minä ja mieheni herkuttelimme Wanhan Waskoolimiehen hampurilaisilla.
Mieheni valitsi Kullankaivajan hampurilaisen ja minä Sompion kalahampurilaisen. Oli aivan törkeän hyvää, mutta se ei tullut yllätyksenä, sillä emme olleet täällä ensimmäistä kertaa. Söimme vatsat täyteen ja vanhempieni palattua koirasafarilta pääsimme heidän kanssaan vielä nokipannukahveille viereiseen kotaan.
Illalla löysimme äidin kanssa vielä moottorikelkkareitin, jota pitkin pääsimme vaivatta kävelemään minulle itsellenikin täysin uusiin maisemiin tuossa aivan lähellä kotia. Maailma oli todella kauniin värinen.
Viimeisenä aamuna vanhempieni lähdettyä päätimme mieheni kanssa käydä kelkkaretkellä Vaalajärven toisella laavulla, alueella, joka oli vielä täysin vierasta meille molemmille.
Siinäpä ne päivät sitten kuluivatkin. Kaikki sujui niin nappiin, ettei enempää olisi voinut toivoa. Luojan kiitos aurinko on palannut. Tästä se kesä alkaa!
Saari avaruudessa 