Viime kesänä minua jäi mietityttämään tuossa lähellä tuommoinen paikka kuin Hopialampi, jonka paikalliset tuntevat vielä paljon kiinnostavammalla nimellä Hopiapohjalampi.
Minulla jäi tuossa lammen rannassa kierrellessä ja kaarrellessa semmoinen olo, että pinnan päällä näen vain murto-osan sen kauneudesta. Että se todellinen ihmemaa olisi tuolla pinnan alla. Vielä kun huomasin, että lammen vieressä olevalle P-paikalle oli rakennettu oikein kunnon laituri, niin ajattelin, että tänne tulen snorklaamaan ensi kesänä.
Muhiteltuani sitä ajatusta tässä joitakin kuukausia, olen päättänyt sijoittaa vedenalaiseen pokkarikameraan. Haluan alkaa taltioida tuon lammen maisemaa ja elämää valokuviin. Sen vesi on kristallinkirkasta ja kuulemma myös aivan helekatin kylmää, joten mies saa odottaa laiturilla kyttäämässä etten pökerry.
En ole koskaan kuvannut veden alla. Nyt pitää suorittaa pientä vertailua pokkareista, joiden kanssa voi sukellella ja snorklata.
Sen verran mitä pehmeiltä, mätäsmäisiltä rannoilta pystyin Hopiapohjalampeen kuikuilemaan, näkyi sen pohjalla puunrunkoja. Kuulemma lampi on myös syvä. Mahtavaa päästä kesällä katsomaan – kameran kanssa tai ilmankin – mitä pinnan alla näkyy. Haaveilen jo siitä kirkkaasta ja kuumasta kesäpäivästä, kun painan pääni tuon pinnan alle ja avaan silmät. Olen varma, että näky on todella satumainen.
Myös Uhrilammessa vaikutti olevan suhteellisen kirkas vesi. Siihen en kuitenkaan uskaltaisi kuunapäivänä snorklaamaan, en edes kahlaamaan. Liekö lammen nimi vai rosoisina veden alle jatkuvat lohkareikot syynä, mutta sitä vettä minä kammoksuisin häiritä.
Saari avaruudessa 