Viime kesän parhaat paikat ja ensi kesän kohteita

Ensimmäiseltä Sodankylä-retkivuodelta parhaiten mieleen jäivät Uhrilampi, Nuolikirkko ja Pittiövaaran kuru. Niitä kaikkia yhdistivät ennen kaikkea suuri oivaltamisen riemu, luonnonkauneus sekä rauha: nämä kohteet oli suhteellisen helppo saavuttaa, niiden maiseman luonnetta ja kauneutta ei osannut mitenkään etukäteen odottaa ja lisäksi ne eivät ole virallisia retkikohteita, vaan villejä paikkoja.

Talven selän taituttua kohti kesää, alkaa minulla olla jo aika pitkä lista retkikohteita odottamassa sulaa maata.

Piettunturi. Tämä on monella tapaa erikoinen kohde. Ensinnäkään, en ole vuoden aikana kuullut kenenkään puhuvan Piettunturista, vaikka se on linnuntietä vain reilun 20 km päässä Sodankylän kirkolta. Mutta vielä jännempää on, että näin aiemmin talvella unta, että tältä alueelta löytyisi jokin todella hieno paikka. En tiennyt alueen nimen silloin olevan Piettunturi, mutta näin unessa kartan josta pystyin hyvinkin tunnistamaan, mistä alueesta on kyse. Unessa siellä oli virtaavaa vettä, ja niinpä erityisesti minua kiinnostavat alueen kartalle merkityt purot.

Rovajoki. Tähän jokeen sain muuan juttutuokiossa aika tarkatkin koordinaatit, että missä siellä on aivan erityisen hieno paikka.

Riestovaara. Jo nimensäkin puolesta must-kohde, ja kiinnostaa nähdä, aukeaako täältä maisema Lokalle ja Nattasille.

Ukonharju. Todella kiintoisannäköinen niemi, lähes saari, Porttipahdalla. Hiekkarantaa. Täytyy vain ottaa selvää, mitä rakennuksia siinä on, että kehtaako sinne mennä.

Särästölehto ja Kanavansuu. Kalakentältä alkava polku seurailee Tankajokea eri suuntiin. Kanavansuulla Vuotson kanava yhtyy Tankajokeen, kiinnostavalta vaikuttavaa aluetta. Tankajokea hieman pohjoiseen on Raisionkankaan kohdalla kiinnostavannäköinen suisto tai muu vastaava, mahdollisesti vaikeakulkuinen, ei auta kuin ottaa selvää.

Sininenlampi. Syrjäinen ja kiinnostavasti nimetty lampi Porttipahdan pohjoispuolella.

Mutenia. Jos joskus hermo ja kärsivällisyys riittää rullailla se loputtomalta tuntuva santatie, jonka tiedän olevan huonossa kunnossa, olisi hienoa nähdä Mutenian kylä tai se mitä siitä on jäljellä, Lokan rannalla. Muteniaan voisi toisaalta tutustua myös moottorikelkalla, jos jää kantaa, reitti menee melko vierestä.

Pikku-Tankavaara. Täältä on kuulemma hieno maisema Nattasille, ja tänne menee ihan oikea reittikin ja on jopa näkötorni. Tänne pitää mennä muulloin kuin turistikaudella.

Seunukuru. Kuru, jonka pohjalla on lampi, on aina kiinnostava.

Juppurat. Kolmen huipun sarja, jota olen katsellut sillä silmällä kauempaa jo useasti.

Hietalahti, Unari. Ilmakuvassa aivan upeannäköinen pitkä hiekkaranta, eikä minkäänlaisia rakennuksia lähimain. Hiekkarannan puhkaisee vieläpä laskupuro, odotan innolla miltä tämä paikka näyttää.

Orresokka. Hienot maisemat Luostolle, mutta mentävä turistikauden ulkopuolella.

Lomajärven lehtojensuojelualue mutkittelevan joen rannoilla.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s