Sydäntalvi on taittunut täällä Sodankylässä. Hitaasti mutta varmasti päivät pitenevät, mutta vielä en ole aurinkoa tänä vuonna nähnyt. Talven keskelle valoa tuovat tuikut sekä joulun jälkeen lähes ilmaiseksi kaupoista irtoavat tunnelmavalot.
Ulkona metsä on äänetön ja lumipeite senkun paksunee. Maisema olohuoneen ikkunasta on kaunis. Meillä on suunnitelmissa kaataa muutama puu takapihalta ja selvittää, voisiko takapihalla olevan lähteensilmän laajentaa lammeksi.
Jouluna oli monta päivää rentoa vapaata, koska emme varsinaisesti viettäneet joulua. Niinä päivinä syntyi lammen lisäksi monenlaista ideaa kesän varalle, mutta tuli sitä jotain tehtyäkin: tapetoin ja sisustin kaksi makuuhuonetta ja eteisen valmiiksi.
Vierashuoneeseen löytyi upea sänky uudenveroisine patjoineen ja yöpöytineen käytettynä vain 20 eurolla. Sängystä puuttui pääty, mutta sen virittelin alle 4 euron valosarjalla suoraan seinään. Lipaston olimme saaneet sisareltani ilmaiseksi, joten kaiken kaikkiaan koko huonein kallein ostos olivat tapetit, joihin niihinkin meni yhteensä vain 25 euroa.
Talven edetessä lintulaudan vieraslista on muuttunut. Tällä hetkellä eniten syömässä käyvät lapintiaiset ja punatulkut.
Lapintiainen on mukavan rohkea lintu, joka kylmiltäänkin päästää ihan parin metrin päähän kuvaamaan, ja tulee äänekkäästi piukuttaen kommentoimaan korvan viereen, kun olen täyttämässä lintulautaa. Ei varmasti ottaisi pitkää totuttamista, ennen kuin nämä isopäiset söpöläiset tulisivat syömään kädestä.
Viikonloppu hurahti lumitöiden merkeissä. Kolaaminen on yllättävän mukavaa puuhaa. Minä kolaan ja mies huristelee lumilingolla. Se baletti näyttäisi hienolta timelapse-videolla.
Kissa nauttii takan hohkaamasta lämmöstä ja viettää päivänsä nykyään mieliisti sisällä. Jostain se on saanut päähänsä oleskella sängyn alle tungetun petarin päällä tuntikausia joka päivä. Välillä se sentään köllii seuranamme olohuoneessa.
Sydäntalvellakin käymme välillä laavulla tulistelemassa. Kaamoksensinisessä koivumetsässä on tunnelmallista istuskella nuotion äärellä. On kätevää, kun on oma laavu. Jos jotain unohtuu, se on helppo kipaista hakemaan. Silti laavu on sen verran (oman) metsän takana, että tuntuu, kuin se olisi syvälläkin luonnossa.
Tuossa eräänä iltana intouduin askartelemaan. Olin aiemmin nähnyt poropuisto Koparassa myynnissä puunpaloista tehtyjä rintakoruja ja olin tullut ajatelleeksi, että minullakin on monenlaisia hienoja oksia, joista saisi tehtyä monenlaista. Askarteluliikkeessä ei ollut rintaneula-aineksia, joten ostin korvakorunkoukkuja ja päätin improvisoida.
Kolmesta erilaisesta pikku oksasta tuli kolmet erilaiset korvikset. Kun olin ensimmäisen kanssa harjoitellut tekniikkaa ja hoksannut pari pikku juttua, ei seuraavien tekemiseen enää mennytkään kuin 10 minuuttia. Koukkujen lisäksi koruissa on käytetty vain puuta ja narua.
Oikeanpuoleisten korvisten puumateriaalina käytin oksaa, jonka muistan tonkineeni lapsuudenkotini pihan vierustalla solisevasta ojasta ylös joskus pienenä lapsena. Puu on ollut mukanani siitä saakka ja se on ollut niin kaunis, etten ole tiennyt, mitä sille tekisin. Nyt siitä tuli kauniit korvikset ja oksaa jäi vielä jäljelle sen verran, että siitä tekee vaikka lisääkin koruja.
Saari avaruudessa 