Koska ensi viikolle luvattiin lunta, lähdin illalla metsään aiempaa tietoisempana siitä, että kohta tämä tuttu maisema on jään ja hangen alla. Kohta aivan kaikki on jäässä katseen, nenän, korvien ja käsien tavoittamattomissa.
Päivällä maailman hetkeksi kirkastanut aurinko oli jo painunut pilvien ja horisontin taakse. Kävelin tien yli ja sukelsin tuoksuvaan metsään, joka alkoi hiljalleen hämärtyä.
Kävellessä annoin silmien levätä katsomalla kauas. On ihana katsoa metsään ja samalla olla katsomatta tarkasti mitään. Avarassa puustossa näkee pitkälle, suorat puunrungot lähellä ja kaukana vilisevät hiljalleen ohi katseen kulkiessa.
Saapuessani hakkuuaukealle nousi usva, ja maisema pehmeni. Usvan katseleminen tuntui hyvältä. Männyn neulaset olivat pullollaan kirkkaita vesipisaroita. Helistelin pisarat kämmeniini ja pyyhin kasvoja raikkaalla vedellä. Aluksi se tuntui lämpimältä, mutta kuivuessaan kasvot viilenivät ja tunsivat pienimmänkin tuulenvireen metsässä.
Pysähdyin katselemaan maata. Tunnustelin erilaisia jäkäliä, koivunlehtiä ja märkiä, sateen puhdistamia kiviä. Kivet olivat kylmiä ja karheita, mutta jäkälät tuntuivat yllättävän lämpimiltä ja hauskan kumimaisilta. Myös märkä koivunlehti lämpeni ja kuivui nopeasti, kun hieroin sitä sormien välissä. Lehti oli ruskea, tavallinen koivunlehti, ja silti niin erityinen, että tutkin sitä tarkkaan.
Kaavin varvikosta kourallisen puolukoita. Pyörittelin saaliista roskia pois. Joukossa oli yksi liian pehmeä. Se sottasi koko kämmenen. Heitin kourallisen tummanpunaisia marjoja suuhuni. Tuli irvistys, kun marjat olivat niin happamia ja kylmän mehukkaita, ne napsahtelivat pureskellessa. Hampaita vihloi kylmyys.
Ensimmäistä kertaa sitten viime kevättalven kohtasin täällä kotikulmalla myös kuukkeleita. Kolme lintua piukutti lentäessään metsässä. Ne lensivät matalalta tien yli suoraan nenäni edestä, välittämättä minusta vähääkään. Niillä oli selvästi jotain tärkeää tekemistä.
Tie oli mutainen. Hämärässä erottui vaivoin mudasta sekä porojen että renkaiden jälkiä. Muta väisti askeleen alta. Metsä alkoi olla jo pimeä, silmät erottivat enää pelkkiä muotoja ja mustan ja harmaan eri sävyjä.
Taivaalla pilviharso oli juuri sen verran paksu, ettei tähtiä näkynyt kuin yksi.
Saari avaruudessa 