Kolmen Lapissa vietetyn vuoden aikana on tullut nähtyä monta mullistavaa paikkaa. Sallan Tuntsalla retkeillessä koin pari vuotta sitten elämäni tähän saakka syvintä erämaan tuntua, Saanalta näkyvä maisema ei unohdu mielestä koskaan ja Karigasniemen Ailiggaan helmoilla ja poroaijalla kulkiessani koin tuntevani Saamenmaan aidointa olemusta. Pyhätunturin Isokuru sai minut haukkomaan happea ehkä enemmän kuin mikään paikka aiemmin, se yllätti minut totaalisesti. Pallas oli kaunis, kuten varmaan kaikki tietävät.
Lapissa melkein kaikki tuntuu olevan upeaa ja koen olevani onnekas, että voin melkeinpä puolessa tunnissa kipaista kotioveltani ihaniin maisemiin.
Mutta kun kaikki on niin suurta ja mykistävää, sain tällä viikolla huomata, että hyvin koskettavia ja kauniita tuntemuksia minussa herättikin varsin pienieleinen, hieman salainen, lyhyt ja rauhaisa luontopolku.
Oltuani mieheni kanssa kerran ilta-ajelulla silmiini oli sattunut Paavon polulle ohjeistava puinen viitta. Tällä viikolla erään työpäivän jälkeen päätin käydä katsomassa, millainen on Paavon polku.
Parin kilometrin pituinen kierros toi minulle heti ensiaskeleilla mieleen rakkaan reitin kotokunnastani Salosta: Sahajärven luontopolun Teijolla. Vaikka nyt oltiin vankasti lappilaisessa maastossa, reiteissä on paljon samaa: vanhan metsän tuoksu ja tunnelma, kaatuneet puut, soliseva vesi, oman maailman tuntu.
Paavon polun vierellä pulisee Orajoki, Sahajärvellä solisee koskikarojen kotopaikkana Sahajärvestä laskeva puro. Molemmissa veden laulua täydentää rehevä lehto, joka luo turvan ja rauhan tuntua.
Sahajärvellä olen sisareni kanssa monet kerrat kulkenut polkua ja pysähtynyt sillalle katsomaan vettä pitkäksi aikaa. Veden katsominen on minusta yksi elämän parhaista asioista. Paavon polulla ei ollut siltaa, mutta joen äänistä ja energiasta saa nauttia laavupaikalla aivan veden äärellä.
Pinnan alla vesikasvit hulmuavat virran mukana.
Paavon polulla ei ole massiivisia kuruja, ei häkellyttäviä vesiputouksia, ei maisemaa yli vaarojen eikä mitään niin suurta ja uskomatonta, että ihminen voisi uhrata kaiken ajatuksensa suuruuden ihmettelyyn ja hengen haukkomiseen.
Polku on lyhyt ja helppo saavuttaa, kuten Sahajärvelläkin, joten se on omiaan tarjoamaan arki-iltoihin ihanan rauhaisan ja helpon luontoelämyksen ilman minkäänlaista pelkoa väsähtämisestä tai eksymisestä. Se on arkipolku, iltapolku, kotipolku. Kuin tuttu syli.
Reitin kauneus on hienovaraista, salaperäistä ja suloista. Sellaista, jossa ihmisellä on tilaa kohdata luonnon lisäksi myös itsensä.
Saari avaruudessa 