”Rieston Mikko ja Jaakon Vuollo vihtesivät kiveliöitä pari viikkoa ampuen lintua ja oravaa. Mikko sai mitä vain, ja Vuollokin piti pauketta, mutta ei höyhenkään pölähtänyt. Asennolla ammuttaessa kyllä aina sattui pilkkaan, mutta metsässä viljaan ei koskaan.
Jo huomasi Mikko:
– Piruissa sinä olet! Sinä olet kortettu!
– Tämä on sen piru-äijän konsteja. Kyllä minä näytän sille! Vuollokin muisti.
Kiroillen ukko otti ja ampui Mikon pyssyllä asennolle tulleen kuukkelin, repi sylillisen luppoisia kuusenoksia, survoi linnun niiden sisään ja lennätti oksat nuotioon. Mies oli täydessä luonnossaan. Irvissä ikenin, kiroillen ja vihaa vaahdoten hän kohenteli tulta kuin rietas. Kuukkelitukko paloi ja paukkui, ja Vuollo karjui. Rapa roiskui suusta, kun ukko manaili:
– Vuottuu sille miehelle, joka on korttanut. Kyllä kuulet, kun kylhään tulhaan. Ei poikenetta mene se mies!
Vuollon pyssy pääsi kortoista. Kumpaan silmään tahansa ukko halusi ampua, aina sattui, ja metso kuukahti.”
– Samuli Paulaharju kirjassaan Sompio (1939)
Saari avaruudessa 