Juhannuksena vierailimme Sompion luonnonpuistossa Lokan järven pohjoispuolella. Ajelimme puolilta päivin noin 100 kilsan päässä kotoa sijaitsevalle parkkipaikalle aikeenamme kiertää 7 kilometriä pitkä Pyhä-Nattasen reitti.
Sompiojärventie oli varsin hidas ajettava, sillä koko 15 kilometrin matkalta saimme väistellä pomppuja ja kuoppia. Matka eteni 1- ja 2-vaihde silmässä verkkaisesti. Toisaalta maisemat olivat tosi hienot eikä meillä ollut kiire mihinkään – ei päivänvalo ainakaan kesken loppuisi Lapin juhannuksena!
Kertasimme reitin alussa opastaulusta luonnonpuiston säännöt. Luonnonpuistossa on luonnon suojelemiseksi tosi tiukat säännöt, paljon tiukemmat kuin normaalisti kansallispuistoissa. Virallisilta retkeilyreiteiltä ei esimerkiksi saa poiketa hortoilemaan mihinkään polun ulkopuolelle. Virallisia retkeilyreittejä koko luonnonpuistossa ovat vain tämä Nattasen kierros ja Ruijan reitti. Oppia ikä kaikki – nytpä tiedän sitten senkin, että Akmeeli-noidan haudalle johtava pitkospuureitti EI ole virallinen retkeilyreitti, eli sitä eivät saisi kulkea muut kuin sienessä ja marjassa olevat paikalliset… Eli marja-ämpärin seurassa saan pian käydä siellä viemässä lahjuksia noidalle.
Reitti alkoi ja jatkui polkuna valoisassa metsässä pitkän matkaa tasamaata. Saavuimme laavulle, jossa oli sodankyläläinen todella mukava perhe tulistelemassa. Emme kuitenkaan jääneet nyt taukoilemaan, vaan jatkoimme matkaamme ja polku alkoi nousta ylämäkeen. Samalla se alkoi käydä kivikkoiseksi.
Hiljalleen metsä väistyi ja maisemat alkoivat avartua. Reitin kivet muuttuivat suuremmiksi, ja monesta paikkaa piti ottaa jo vähän käsillä apua eteenpäin noustessa.
Maisema oli mahdottoman hieno. Hyttysistä ei tietoakaan, mutta aurinko kyllä lämmitti ja hikihän siinä tuli ylös rinnettä punnertaessa.
Onneksi löysimme lunta, ripottelin sitä paidan alle kaulasta ja niskasta ja pyyhin lumesta kylmillä käsillä otsaa ja poskia. Etelästä tullut ystäväni puolisoineen olivat yllättyneitä lumesta, otin kuvan muistoksi.
Nattasten hauskannäköinen tunturijono näkyi hienosti vierellämme. Pikku hiljaa lähestyimme huippua.
Näkyviin tuli Lokka-järvi ja uskomaton maisema etelän suuntaan.
Yllä olevan kuvan reunassa oikealla pilkistää vanhan Mutenian kylän rippeitä. Kylä jäi veden alle Lokan tekojärven syntyhetkillä. Kartan mukaan rippeiden luo johtaa pieni tie, olisi joskus kiinnostavaa nähdä pääseekö sinne perille saakka ja miltä siellä näyttää. (Edit: tiellä on puomi jo varhaisessa vaiheessa. Muteniaa – tai sitä mitä siitä on jäljellä – on helpointa ihailla vesiltä käsin.)
Kiipesimme huipulle, josta löysimme palovartijan majan, kivitoorit sekä helsinkiläiseltä kuulostavan naisen joka kykki pusikossa puhumassa puhelimeen.
Toorit kiinnostivat meitä eniten…
…sekä niiden takaa aukeava maisema Saariselälle. Maisemassa näkyivät Sokosti, Nattasten tunturirivi sekä heti Pyhä-Nattasen juurella sijaitseva Sukkulalampi.
Evästimme toorien päällä. Essi oli pakannut mukaan maustettuja maissikeksejä ja juureslastuja, ja oli meillä tietenkin myös kahvia. Eväshetken jälkeen kävimme laittamassa nimet autiotuvan vieraskirjaan. Siellä oli kaksi sänkyä, varmaan aivan huikea paikka yöpyä!
Vaihdoimme muutaman sanan sodankyläläisen perheen kanssa, joka oli saavuttanut meidät laavutaukonsa jälkeen. Ihanaa kun Sodankylässä on niin mukavia ihmisiä. Rouva kertoi meille neljäntuulenlakin synnystä, kuinka tuulet riitelivät keskenään ja lakkiin jouduttuaan pyrkivät kaikki eri suuntiin.
Jatkoimme lopulta kierrosta polkua alas. Siinä solisi vesi monessa kohtaa, eivät näyttäneet enää sulamisvesiltä eli ilmeisesti rinteessä oli lähteensilmiä?
Juuri ennen tielle saapumista reitti jatkui jonkin matkaa pitkostettuna. Pysähdyimme sillalle ihailemaan kirkkaana ja vuolaana solissutta metsäpuroa.
Viimeinen etappi autolle piti palata tietä pitkin.
Emme lähteneetkään heti kotia kohti, vaan ajelimme Sompiojärven rannalle tulistelemaan – nakkipaketti oli ollut repussamme koko matkan. Rannalla olikin monenlaisia retkeilijän palveluita: kattamaton tulipaikka, puolikota ja kota, veneenlaskupaikka, telttailupaikka ja lintutorni. Tornista oli hieno maisema Sompiojärvelle.
Paistoimme nakit ja keitimme nokipannukahvit. Ilta alkoi olla myöhä, kello taisi olla jo kymmenessä.
Kyllä osui mieletön tuuri säiden ja sääskettömyyden kanssa! Mutta minullepa alkoi mukavasti nousta migreeni retken aikana, joten sadan kilometrin kotimatka tuntui tuhannelta kilometriltä. Kotiin päästyä laatta lensi kuin olisin rajummistakin juhannusjuhlista tulossa. Pitäisi varmaan hakea diagnoosi ja lääkitys migreeniin jonain kauniina päivänä.
Saari avaruudessa 