Saari avaruudessa

Ikää kertyi tällä viikolla 29. Syntymäpäivälahjaksi sain kesän – lämpötila nousi vuorokaudessa viidestä kahteenkymmeneenviiteen, ja kasvit leimahtivat vehreään lehteen. Bonuksena ostin lahjaksi itselleni snorkkelin ja sukelluslasit, joilla jo ensimmäisen kerran ehdin tutkia joenpohjamaisemia.

30 ikävuoden lähestyessä on hankala olla katsomatta hieman taaksepäin. Niinkuin menneitä 10 vuotta nyt esimerkiksi. Voi luoja kuinka ihanaa, ettei enää tarvitse olla parikymppinen! Kuinka eksyksissä silloin olikaan. Nyt elämä on rauhaisaa ja tasapainoista. Tunnen itseni paremmin, ja itseluottamustakin on jo sen verran, ettei tarvitse väkisin olla tekemisissä ikävien ihmisten kanssa tai esittää pitäväni asioista, joista en pidä, vain yrittääkseni tulla hyväksytyksi.

Kaivoin synttäreiden kunniaksi esille tämän blogin ensimmäisen postauksen. Se oli kirjoitettu syksyllä 2013, noin kuukausi sen jälkeen, kun olin eronnut pitkästä suhteesta, joka alkoi, kun olin 16. Kirjoituksessa tunnustelin ja listasin asioita, joista pidän ja joita koen olevani. Huomautettakoon, että aiempina vuosina olin omasta tyhmyydestäni johtuen kadottanut lähes tyystin kaiken, mitä oikeasti olin.

Tässä otteita listan joka kohdasta ja kommentit, kuinka tilanne kunkin asian osalta on kehittynyt neljässä vuodessa.

”Ero on saanut minut tutustumaan buddhalaisuuden oppeihin ja hetkessä elämisen taitoa opettaviin kirjoihin. Joudun – tai saan – joka tapauksessa opetella elämään täysin uudella tavalla, joten samalla minun kannattaa todella kääntää katse sisimpääni ja tutkia, kuka oikein olen.”

Pidän suurena pelastuksena sitä hetkeä, kun jokin voima ohjasi minut pian eron jälkeen lukemaan Deepak Chopran kirjan Buddha, ja sen jälkeen Oshon kirjat Rakkaus, vapaus, yksinolo ja Elämä on vaarallista – nauti siitä. Nuo teokset muuttivat osaltaan elämäni suunnan ja uskon, että ilman niitä saattaisin hyvin todennäköisesti olla päätynyt takaisin samanlaiseen tilanteeseen kuin ennen eroa: elämään minulle sopimatonta elämää, kituen, koska tunnen, etten ole sellainen kuin pitäisi. Kirjat voimistivat minua ja minuuttani ja laittoivat minut käymään rehellisiä keskusteluja itseni kanssa. Myös perheeni ja parhaan ystäväni tuella oli tässä suuri vaikutus

”Minua kiinnostavat muun muassa vieraat kielet. Etenkin ranska, jota puhun vaihto-oppilasvuoteni ansiosta varsin hyvin, sekä japani, jonka alkeiskurssia käyn parhaillaan.”

Japanin opiskelu jäi – mielenkiinto lopahti. Ranskaa sen sijaan sain Karigasniemessä käyttää jopa melko paljon rupatellessani turistien kanssa. Siellä esiin tuli myös uusia jänniä kieliä, norja ja saame. Saamea en ehtinyt paljoa oppia ennen kuin muutimme pois. Sen sijaan norja alkoi sujua jo melko hyvin, ja nautin sen puhumisesta suuresti. Niistä ajoista jäi kyllä pitkäaikainen rakkaus Norjaan ja norjan kieleen.

”Pidän myös luonnosta ja eläimistä ja aivan erityistä vetoa tunnen mereen. Unelmakotini on omakotitalo meren rannalla. Harrastan feng shuita ja kua-numeroni on 3, eli elementtini on puu. Vesi ruokkii puuta, joten merirakkaus selittynee tällä.”

Meri on jäänyt minusta kauas taa, mutta toisaalta en kyllä muista haikailleenikaan sitä Lappiin muuttamisen jälkeen. Sen sijaan elämä Ounasjoen varrella Kittilässä sai minut vannomaan, etten koskaan enää muuta taloon, jolla ei ole rantaa. Koukutuin siihen, että voin pulahtaa veteen koska tahansa. Kittilän talo on ikuisesti sydämessäni tästä hyvästä opetuksesta. Nytkin minulla on joenranta, josta pääsen uimaan, ja olenkin käynyt uimassa taas jo aivan päivittäin.

Tykkään myös vain istua vedessä ja olla. Se on minulle meditaatiota, kun raikas Lapin luonnon vesi puhdistaa pään ajatuksista. Olin totta puhuen unohtanut puuelementtini, mutta nytpä se kaikki käy entistä enemmän järkeen: Kittilään muutettuamme minulla on vahvistunut tunne, että tukehtuisin, jos joutuisin elämään kuivalla maalla.

”Piirrän ja maalaan taitavasti, joskin harvoin. Nautin siitä, kun työ onnistuu, mutta jos huomaan työn menevän pieleen, heitän sen pois enkä vilkaisekaan kyniä tai pensseleitä kohti pitkiin aikoihin.”

Tähän asiaan on tullut positiivinen muutos aivan tänä keväänä. Oltuani vuosia maalaamatta juuri yhtikäs mitään, on uusi talo inspiroinut minut maalaamaan taas vaikka mitä. Olen nauttinut siitä suuresti, ihanaa saada jälleen tehdä jotain luovaa väreillä.

”Olen kiinnostunut myös linnuista. Olen harrastanut lintuja suuren osan elämästäni ja olisi mukavaa elvyttää tuo hieman sivummalle jäänyt harrastus. Miksipä en siis tekisi niin!”

Kerran lintuja harrastanut on aina enemmän tai vähemmän lintuharrastaja. Vaikka ei joka aamu kuudelta olisikaan tornissa, niin aina lintusen ohi lentäessä sen kyllä huomaa, ja lajimääritelmän tekeminen käynnistyy päässä automaattisesti. Kiikarit ovat minulla jatkuvasti hollilla, ja erikoisemman lajin näkeminen säväyttää joka kerta. Näin ei ollut vielä joitakin vuosia sitten, jolloin lapsena aloittamani lintuharrastus oli täysin unohduksissa. Lapin luonnossa etenkin kuukkeli ja hiiripöllö ovat tulleet minulle uudella tavalla tutuiksi.

Nämä kaikki ovat hyviä asioita. Elämäni tilanne nyt osoittaa, että lähdin oikealle polulle uuden alun edessä: kuuntelin itseäni ja sisintäni ja tein rohkeita ratkaisuja täysin itsenäisesti, jotta saavutan elämässäni tilan, jossa olen onnellinen.

Mukana on ollut myös suuria onnenkantamoisia: nykyinen esimieheni löysi blogini, pyysi minua tiimiin ja nyt olen Retkipaikan päätoimittaja. Siitä tapahtumaketjusta olen onnellinen joka ikinen päivä. Ilman sitä työtä tuskin olisin alkanut retkeillä niin aktiivisesti kuin nyt retkeilen, tutkia luontoa ja karttoja ja lähteä rohkeasti katsomaan milloin mitäkin kurua, tunturia ja suota. Tämä työ on osaltaan auttanut minua löytämään omia onnellisuuden lähteitäni ja lisännyt itseluottamustani monin tavoin.

Kuitenkin tärkein, kaiken tämän yläpuolella oleva opetus, joka on tullut paitsi opittua, myös osaksi minua, on oivallus siitä, että vain itse voi olla vastuussa omasta onnellisuudestaan. Olin vuosia onneton, koska odotin, että jos käyttäydyn kuten minun halutaan käyttäytyvän, ja pidän asioista joista minun halutaan pitävän, niin sitten vastalahjaksi joku muu – silloinen avopuolisoni – tekee minusta onnellisen. Loppujen lopuksi tilanne oli kuitenkin fiasko, jossa kaikki olivat onnettomia. Itseluottamukseni oli lopulta nolla, enkä enää tiennyt, kuka olen. Vaan itsepä olin itseni siihen tilanteeseen ajanut.

Onneksi älysin uuden alun edessä tehdä korjausliikkeen.

Nyt elämä on tervettä. Ilmapiiri sekä meillä kotona että oman pääni sisällä on rento ja rauhaisa, onnellinen. Niin tuskin olisi ilman näitä 10 vuoden opetuksia.