Lunta sataa päivästä toiseen ja jotenkin alkaa jo tuntua siltä, että kesä ei tule koskaan. Hangen paksuus on edelleen noin metri, ja joki on niin jäässä kuin pääseekin.
Peipposet ovat tosin jo tulleet, ja Sompio-kirjan mukaan se on myös merkki siitä, että kontiot ovat lähteneet liikkeelle. Eli jotain kyllä tapahtuu, vaikka joka ikinen päivä sataa sakeana lunta, eikä se näytä edes käyvän vanhan lumen surmaksi.
Olemme nauttineet ”keväästä” tai ainakin lisääntyneestä valon määrästä kuitenkin parhaamme mukaan. Polttopuut ovat tältä talvelta loppu, joten saunanlämmitys alkaa nykyään sillä, että sahaamme metsästä pienen koivun ja teemme siittä klapit.
Pääsiäisenä vanhempani kävivät täällä ja poikkesimme muun muassa kuuluisassa Torvisen majassa. Silloin oli hieno kevätpäivä.
Torvisen maja on latukahvila Luostolla. Siihen pääsee myös autolla pihalle. Kahvilassa ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä, eli tunnelma on kohdillaan. Nautimme majassa munkkikahvit, ja minä valitsin myös poro-aurajuustopiirasta ja äiti poronkäristyksellä täytettyä lättyä.
Lintulaudan kuulumisista viime päiviltä mainittakoon tikli, joka oli minulle kyllä aika yllätys. Lintu oli ainoa lajiaan ja ruokaili peippojen, viherpeippojen ja muiden päivittäisten vieraiden seurassa.
Eilen lauantaina koitti myös ensimmäinen hääpäivämme. Vietimme sen kotona laiskotellen, sää oli harmaa, täydellinen lepäilyyn ja leffojen katsomiseen.
Tänään sitten hieman juhlistimmekin, kun kävimme Luosto Mayhemissa.
Ylämäkiajoa oli hauska seurata upeassa maisemassa. Jokin aika sitten kävimme Luostolla Snowcross-kisoissa, jotka olivat vauhdikkaampi tapahtuma kuin tämä Mayhem, mutta toisaalta crossikisoissa yleisön oli pysyttävä pienessä karsinassaan rinteen juurella, kun nyt saimme kiivetä koko Luoston rinteen ylös asti. Siten pääsimme nyt hienompiin maisemiin ja paremmille kuvauspaikoille.
Kapusimmekin melkein ylös saakka, kun muu yleisö jäi kutakuinkin rinteen puoliväliin tai jopa terassille istumaan. Maisemat olivat tosi hienot, vaikka sää ei ollut kirkas, niin silti näkö kantoi aika kauas. Rinteessä hujahti pari, kolme tuntia. Kylmäkään ei ehtinyt tulla, kun kiipesimme kisojen aikana ensin ylös ja sitten hiippailimme hiljalleen alas.
Olin googletellut Luoston ravintoloita ja todennut niistä suurimman osan olevan niin kalliita, ettei niissä tulisi kuin paha mieli. Yhden järkevänhintaisen onnistuin löytämään, mutta vastoin netissä olleita tietoja, se olikin kiinni.
Onneksi huomasimme tieltä käsin, että ravintola Leukun ovi oli auki, joten menimme sinne. Ystävällinen nainen laittoi keittiössä padat tulille yksinomaan meitä varten – hänellä oli ollut aikeena pitää auki vain kahvilan tiskiä tänään. Onneksi meidän perästämme tuli pian lisääkin pariskuntia, jotka tilasivat ruokaa. Me söimme hyvällä halulla pihvit ranskalaisten, aurajuuston, salaatin ja punasipulihillokkeen kera. Rinteessä oli ehtinyt tulla kamala nälkä, onneksi saimme ruokaa!
Yksi kevään merkki on tietenkin veroilmoitus, ja meidän ilmoituksemme toivatkin tänä vuonna mukavia uutisia. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, saamme verottajan palauttamien rahojen ansiosta ensi talvena lämmitellä uuden, oman pönttöuunin lämmössä.
Ensi viikolla olemme suunnitelleet hakevamme myös kelohirsilaavun Kittilän Kaukosesta. Tein siitä kaupat jo aiemmin keväällä ja ensi viikolla koitamme noutaa hirret kotiin. Jospa joskus kesän korvalla lumipeite sulaisi sen verran, että laavun saisi koota metsään, joen rantaan, kauneimmalle paikalle
Saari avaruudessa 