Porokisat ovat mukavia pikku tapahtumia, joita keväisin on Lapissa monessakin paikkaa ja niitä voi turistille suositella.
Minä käväisin tänään Sattasen porokisoissa Sodankylän pohjoispuolella. Oikea tienhaara oli selkeästi merkitty jo hyvissä ajoin, jolloin pystyin sankassakin lumisateessa vaivatta suunnistamaan juuri oikealle pienelle metsätielle.
Meitä oli suoranainen autojen letka joten arvasin, että paikalla olisi paljon ihmisiä. Liikenteenohjaus toimi, autolle löytyi helposti parkkipaikka ja 5 euron lippu myytiin minulle kätevästi auton akkunasta.
Tallustelin muun joukon mukana kisa-alueelle, jossa kisat olivat hetki sitten jo alkaneet. Ilmeisesti joku kisaporo oli alkanut oikutella, sillä meidän piti odottaa veräjän takana, että moottorikelkkailija sai poron ajettua pois radalta. Kun tilanne oli ohi, veräjä avattiin, ja pääsimme kulkemaan varsinaiselle tapahtuma-alueelle.
Asetuin aidan viereen katselemaan kisoja. Siinä oli hyvä seistä kantavalla lumihangella. Sää vaihtui, kuten olin ajatellutkin: sankka lumipyry sai väistyä auringonpaisteen tieltä. Tuuli puhalsi kyllä kylmästi ja olinkin tyytyväinen, että olin laittanut runsaasti talvivaatetta päälle. Koska ainahan kisoissa oleminen on yhtä paikallaan seisoskelua.
Poroja viuhahti vinhasti ohi kilpailijat suksilla perässään. Tosin vieressäni seissyt pojankoltiainen totesi kavereilleen, että osaisi tyyliin kävelläkin nopeammin kuin tuo poro… Minua hymyilytti.
Hyvä vain, etteivät kiidä tolkutonta vauhtia, ehtii paremmin ottaa kuvia.
Porokisojen tahti ei muutenkaan ole mikään päätähuimaava, tälläkin kertaa kisat olivat katkolla vähän väliä syystä jos toisesta. Kisat ovatkin ennemmin leppoisaa oleskelua, ja aina välillä itse kilpailu jatkuu. Välissä syödään munkkia ja makkaraa ja nautiskellaan kevätsäästä. Etelän ihmisille riittää ihmeteltävää joka suunnalla, lapinpuvuista aina hylkeenkarvalakkeihin, nutukkaisiin, moottorikelkkoihin, metsässä oleskeleviin poroihin ja juontajan perilappilaiseen murteeseen runsaan hoonkäytön kera.
Juontaja juonsi kisoja auton katolta käsin.
Silloin kun kisat eivät olleet käynnissä, poroja saattoi ihastella alueen päädyssä olevassa metsäaitauksessa.
Kisapaikalla oli myös suopungin– ja nutukkaanheittokisat. Suopunki on (etelän kielellä) poron kiinniottamisessa käytettävä ”lasso”, ja nutukas on poronnahasta tehty pohjoisen karvakenkä.
Nyt minäkin näin (tai katsoin tarkasti) ensimmäistä kertaa, kuinka suopunkia käytetään ja mikä on kielan rooli siinä.
Ulosajoiltakaan ei kisoissa vältytty. Kun poro lakkasi juoksemasta, lähti kelkkakuski kiitämään kilpailijan avuksi, jotta poro saatiin kannustettua juoksemaan taas oikeaan suuntaan.
Tämänkin kisaparin matka jatkui kohta ihan hyvin, joskaan kovin hyvää aikaa ei ulosajon takia tainnut tulla.
Sattasen kisoissa ei ehkä ollut ihan niin hieno ympäristö kuin Inarin kuuluisissa kuninkuuskisoissa, jotka siis Inarijärven jäällä pidetään ja joissa itsekin kävin pari vuotta sitten. Toisaalta Sattasessa tunnelma oli minusta jotenkin iloisempi ja rennompi.
Suosittelen käymään porokisoissa missä vain on mahdollisuus! Taskurahaa vain mukaan ja kamera valmiiksi, näissä kisoissa riittää ihmeteltävää rauhallisella temmolla.
Saari avaruudessa 