Menin illalla metsään katsomaan kuunvaloa. Hanki oli pehmeä kunttaan saakka, ja upotti paikoin vyötärön korkeuteen.
Kuu valaisi lumista koivumetsää kauniisti. Huhkin hiljaa eteenpäin syvässä puuterilumessa.
Välillä istahdin koivun juureen, välillä kuusen alle kuuntelemaan, kun mitään ei kuulunut.
Puiden lomasta loisti kirkkaana kuu.
Tähyilin revontulia, mutta niitä ei tällä kertaa näkynyt. Edes kameran silmä ei erottanut niitä.
On mukava kulkea metsään kun tietää, että sieltä ei tule mitään vastaan, vaikka kuinka kauas menisi. Ei mökkejä, taloja eikä teitä. Vain oma talomme on tämän metsän sylissä.
Saari avaruudessa 