Talokaupat tehdään ensi viikolla, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Uuden talon myötä mahdolliseksi ja mielekkääksi tulee arkkupakastimen käyttöönotto, ja siihen liittyy minun uudenvuodenlupaukseni.
Nimittäin nyt minunkin on korkea aika alkaa nauttia Suomen jokamiehenoikeuksista ja Lapin herkkuja tursuavasta luonnosta aiempaa huolellisemmin. Tähän mennessä olen poiminut marjoja suoraan suuhuni, ja nostanut kalat joesta suoraan paistinpannulle. Se on tietenkin ollut hyvä homma sekin, mutta se on ollut sellaista pienimuotoista näpertelyä.
Siihen haluan muutoksen.
Kalat ovat numero yksi.
Vaalajärvessä, joka muuton myötä on lähin järvemme, elää ahvenia, siikoja, haukia ja muikkuja. Ahvenjoessa, joka virtaa tulevan talomme editse, on kuulemma myös harjuksia! Nyt on siis hieno mahdollisuus alkaa kalastaa aktiivisemmin, kun on näin monipuoliset kalavesistöt aivan vieressä.
Minulle mieleisin saalis on ahven, koska sitä saa niin näppärästi onkimalla, mutta totta puhuen minulle on aivan sama mikä kala sieltä nousee, kunhan se on riittävän iso että sen saa nostaa ylös ja syödä.
Marjat talteen, se on numero kaksi.
Koska mitään hyvää tekosyytähän ei ole olemassa sille, jos arkkupakastimeni ei ensi kesän jälkeen pullota mustikkaa ja puolukkaa.
Ja hillaa, ellei tule huono hillakesä.
Mutta sitten on myös tämä sieniasia.
Viime kesänä kiinnitin huomiota siihen, että sieniä oli aivan valtavasti. Poluilla, polun vieressä, pitkin mettää. Vaan minähän en tunnistanut niistä yhden ainoaa, enkä siis uskaltanut lautasellekaan poimia.
Harmitti.
Niinpä lupasin itselleni jo tuolloin, että ensi kesänä korjaan jotenkin tämän asian. Jotenkin ne sienet on opittava, koska söisin niitä todella mielelläni pitkin talvea, jos ei tarvitsisi pelätä, että kuolema korjaa myrkkysienen muodossa.
Siinä ovat minun uudenvuodenlupaukseni. Arkkupakastin täyteen ilmaista ruokaa muutaman kilometrin säteeltä.
Saari avaruudessa 