Miehen tyär 5-v tuli jälleen kylään ja juolahtipa mieleemme ajatus, että onkohan mimmi koskaan nähnyt oikeaa ponia. My Little Pony -innostus on jatkunut jo puolisen vuotta, mutta tietääkö se lapsi että oikeilla poneilla ei ole siipiä, sarvia tai söpöysmerkkejä?
Niinpä lähdimme Leville kotieläinpuistoon sivistysmatkalle.
Ensimmäiseksi syötimme jäkälää Jekku-porolle. Se on poroniässä jo ikivanha, 12 vuotta. Hyvin tunsi oman arvonsa, ja silmät muljuten ei olisi malttanut odottaa, että jäkälä löytää muovipussista tiensä hänen suuhunsa.
Syötimme poroa kaikki kolme. Nätisti osasi poro ottaa kädestä, ei tarvinnut sormia varoa.
Sitten oli ponin vuoro. Kerroimme tytölle, että tämä tässä on nyt sellainen oikea poni.
– Maaponi, totesi Oona.
Lapinlehmä Hertan olemme nähneet monta kertaa ajaessamme kotieläinpihan ohi. Viime aikoina huomiota on herättänyt myös Hertan uusi kaveri Einari, joka edustaa ylämaankarjaa.
Minun suosikkini kierroksella oli Sulo-minipossu, joka vikisi ja kiljui ihan oikean sian lailla.
Vuohet olivat nimeltään Kukka ja Nuppu. Ne lepäilivät kaikessa rauhassa, välittämättä Sulo-possun äänekkäästä kiljunnasta.
Lintujen huoneessa oli kanoja, viiriäisiä ja kalkkunoita. Jättiläismäinen koiraskalkkuna pörhenteli meille ja tepasteli edestakaisin daamejaan suojellen. Sitten se töräytti ilmoille sellaisen kalkatuksen, että säikähdimme kaikki ihan kunnolla, kun emme olleet varautuneet vaikka seisoimme ihan vieressä.
Pihalla viimeiseksi tapasimme vielä ihanat lampaat Pulmun ja Pilven.
Oli mukava käydä tsekkaamassa tämäkin paikka, josta on tuhat kertaa ajanut vain ohi. Kotieläinpihan tunnelma oli siisti ja jouluisa, oli mukavaa, kun eläimet näyttivät olevan hyvissä ja puhtaissa oloissa.
Saari avaruudessa 