Lokakuun aamuille ei näytä mikään vetävän vertoja. Onneksi on aktiivinen porokoira talossa, joka varmistaa, että joka aamu ollaan aikaisin jalkeilla, niin eivät mene aamun kauneimmat hetket sivu suun.
Eilen illalla oli uskomaton revontuliesitys, jota en kertakaikkiaan jaksanut valokuvata. Nyt kaduttaa.
Aamulla maa oli kuurassa.
Menimme Moskun kanssa pihalle aamulla, kun isäntä vielä torkkui raskaan työviikon päätteeksi. Otin mukaani kupposen kahvia.
Aamun värit olivat kauniit. Maisema on muuttunut aivan täysin viimeisten viikkojen ja jopa päivien aikana.
Kahvi maistui tavallistakin paremmalta kuuraisessa maisemassa, kirpeässä aamupakkasessa.
Mosku löysi joentörmän heinikosta myyrän ja keskittyi pomppimaan sen perässä. Heinikko on niin korkea, että koira katosi sinne tyystin. Vain heiluvat korret paljastivat sen liikkeet.
Kissa odotteli meitä veneellä. Hän oli ollut koko yön ulkona, tähtikirkkaan taivaan ja revontuliloimun alla.
Kissan makoisa aamu ei kestänyt kauaa, nimittäin mentyämme koiran kanssa takaisin sisälle kissa pyrki kohta perässä, mutta oli aivan yltä päältä lehmänlannassa. Huh mikä tuoksu!
Laskin haaleaa vettä punkan täyteen ja liotin vastentahtoista kissaa siinä. Katti oli niin likainen, että piti vaihtaa välillä puhdas vesi ja uittaa sitten uudelleen. Kuivasin kissaparan pyyheliinaan ja ohjasin takaisin ulos raitistumaan.
Nyt on kissa taas pörheä ja tuuhea, mutta selvästi pahantuulinen. Mieto lehmänlannan haju siitä edelleen kumpuaa. Mitähän sille oli tapahtunut?
Saari avaruudessa 