Maailmankuvani muuttui aikoinaan jokseenkin rajusti kun sain kuulla, että tarinan mukaan Saana onkin mies. Tarinassa Saana-jättiläinen oli sulhanen, ja hänen morsiamensa oli kaunis Malla. Sitten tuli ilkeä Peltsa Ruotsista ja halusi Mallan itselleen. Lopulta kaikki jäätyivät ja muuttuivat ajan mittaan tuntureiksi.
Saanan juurilla kasvaa maailman kaunein koivumetsä.
Alempana koivut ovat valkoisia, ylempänä niiden rungot muuttuvat vienosti punertavan hopeisiksi.
Pian puut loppuvat kokonaan ja maisema alkaa aueta. Silloin tulee kunnolla näkyviin myös Saanan morsian, Malla.
Nousimme Marinellan kanssa Saanalle tiistaina. Olimme ajelleet Kittilästä Hetan kautta Palojoensuuhun ja sieltä Kilpisjärvelle, poiketen matkan varrella kaupassa Ruotsin Karesuvannossa.
Pitkän automatkan jälkeen nousu tunturiin tuntui levolta.
Saanan portaat ovat tunnetusti pitkät. Sanoiko joku jopa että Suomen pisimmät?
Mutta portaat eivät ole pahat. Minusta ne olivat yllättävänkin lyhyet. Pitkä matka alkaa vasta portaiden yläpäästä. Sen jälkeen kulkija saa eteensä loputtomasti valehuippuja ennen Saanan oikeaa huippua.
Maisemat ovat niin uskomattomat, että kun malttaa pitää tahdin hiljaisena ja ihailla ympärillä siintäviä vuoria, on matkanteko mukavaa. Tämä on viimeinen paikka, jossa kannattaa pitää kiirettä.
Huipulta löytyi jatulintarha. Milloinkohan se on tehty?
Ylhäällä tuuli niin kovin, että oli välillä oikeasti vaikea pysyä pystyssä.
Maailma Saanan huipulta oli kaunis. Rustasimme nimemme vieraskirjaan, joka löytyi postilaatikosta, ja aloitimme paluumatkan. Pian tuuli laantui ja autolle päästyämme alkoi sade.
Kotimatkalla kävimme syömässä Oloksella Kammarissa. Marinella otti poronkäristystä ja minä poron kieltä sitruunakastikkeella. Oli hyvvää!
Täydellinen päivä.
Saari avaruudessa 