Ajatuksia metsäretkellä

Muutin pohjoiseen syksyllä, ja ehkä siksi syksy saa minut aina mietteliääksi. Kävellessäni metsässä muistelen usein mielessäni asioita, jotka johtivat lopulta siihen, että olen nyt tässä.

Niin tälläkin kertaa.

Muutosta on nyt kaksi vuotta. Katunut en ole koskaan. Täällä on niin hyvä. Syksyisin ajatellessani tapahtumien kulkua tunnenkin suurta kiitollisuutta.

Aluksihan olin varma, että muutan Norjaan. On hassua, mistä sekin ajatus syntyi. Katsoin televisiosta joka viikko Ylvis Show’ta ja mieleeni kasvoi ajatus, että Norjassa olisi minulle hienoja mahdollisuuksia. Kun otin vähän asioista selvää ja huomasin, ettei mikään pidättele minua muuttamasta, päätin muuttaa. Aloin etsiä töitä Norjasta ja jätin työhakemuksia moneen paikkaan.

Loppukesällä 2014 töitä ei vielä ollut löytynyt, ja punnitsin mielessäni muita vaihtoehtoja. En arvannut muuttaa ilman tietoa työpaikasta.

Ruskaretkellä isän kanssa huomasin netissä ilmoituksen, että Karigasniemessä olisi kaupassa työpaikka vapaana. Aivan Norjan rajalla! Tunsin heti, että siinä olisi jotain merkittävää. Kotona soitin puhelun, ja sain paikan. Muutin kaksi viikkoa myöhemmin.

Vain muutama kuukausi Karigasniemeen muuttamiseni jälkeen löysin puolisoni, joka itsekin oli muuttanut Rovaniemeltä takaisin lapsuusseuduilleen juuri samoihin aikoihin, kun minä olin saapunut pohjoiseen.

Yhdessä muutimme Kittilään vuosi sitten.

Tuntuu hullulta, että en varmaankaan olisi täällä ilman Ylviksen veljeksiä. Naurettuani viikosta toiseen räkä poskella heidän jutuilleen ja huomattuani, että saan jonkin verran selvää norjan kielestä, sain idean siitä, että lähtisin Salosta. Ilman sitä, olisinko koskaan tullut ajatelleeksi lähteä?

Vaikka en lopulta päätynyt Norjaan, vaan rajalle, löysin äärimmäisen onnellisen elämän. Sittemmin olen iloinnut siitä, että jäin lopulta koto-Suomeen.

Metsäretkellä kuuntelen lappilaista musiikkia ja mietin ja muistelen tätä kaikkea. Vetäessäni keuhkot täyteen Lapin ilmaa, joka on täynnä soiden ja tuntureiden raikkautta ja joka tuoksuu kostealle kivimaalle ja metsälle, ja kävellessäni metsässä virtaavan vuolaan joen rantaan, mietin, että olen todella etuoikeutettu.

Lähimetsämme on todella kaunis. Täältä emme toivottavasti joudu muuttamaan ennen, kuin tiedossa on täydellinen oma koti. Koti, jolla on metsää ja rantaa, ja jonka voisimme ostaa omaksi.

Maailma alkaa pukeutua ruskan väreihin. Samoin taivas verhoutuu jo syksyyn.

Metsässä lupasin itselleni, että ensi syksynä minäkin sienestän. En tunne sieniä käytännössä laisinkaan, mutta vuoden päästä tilanne on eri. Toivottavasti. Koska sieniä täällä tottavie riittää. Kunpa vain tietäisin, mikä niistä kelpaa lautaselle.

Mitähän nämäkin ovat??

Räpsin lenkillä kuvia vain kännykällä. Moskua taluttaessa ei järkkäriä viitsi kannella.

Metsässä oli ihana tunnelma. Rauhaisa, lämmin, syksyinen. Yksi hyttynenkin löysi minut vielä. Lenkin jälkeen, juuri kotitiehaaraan päästessämme, alkoi sataa aivan täysillä.

Öisin kurjet laulavat joen toisella puolella olevalla suurella suolla. Niiden laulu kantaa hyvin pihallemme, ja avonaisista ikkunoista myös kotiimme sisälle.

Syksyssä on yhtä aikaa jotain hyvin surullista ja hyvin lohdullista.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: