Syksy on vuodenajoista väkevin. Muut vuodenajat tulla köröttelevät pikkuhiljaa, ilman draamaa. Vuodenajan vaihtuminen toiseen on niin hidasta ja salamyhkäistä, että edellistä tai tulevaa ei huomaa kaivata.
Ainoastaan syksy pystyy alkamaan täysin yhtäkkiä. Viime viikolla se alkoi. Heti heinäkuun taittuessa elokuuhun tunsin sen ilmassa, ja nyt se alkaa olla jo täysissä voimissaan.
Vain muutama viikko sitten uin joessa helteeltä karussa. Nyt ilma on kylmä ja joki myös. Lämpötila on käynyt monena yönä lähellä nollaa.
Epäuskoisena olen seurannut koivujen vaihtavan väriä vihreästä kellanruskeaan vain muutamassa päivässä. On satanut niin paljon, niin monta viikkoa, että sillä taitaa olla vaikutusta tulevaan ruskaan. Moni koivu on jo pudottanutkin ison osan lehdistään. Tuleekohan ruskaa ollenkaan?
Olin viime viikolla työreissulla Hossassa. Voi elämän päivät, kuinka lumoava paikka se olikaan. Kirjoitan siitä Retkipaikkaan juttusarjan, jonka ensimmäinen osa julkaistaan huomenna. Mieheni ja Mosku olivat reissussa mukana. Meillä oli aivan mahtava retkireissu Kainuussa, nautimme hienosta säästä, kauniista maisemista ja Hossan kirkkaista vesistä. Hossasta ajoimme Kuopioon vanhemman sisareni häihin. Nyt on onnellinen hääpari Pariisissa, ja me olemme taas takaisin kotona.
Mosku leikattiin juuri ja nyt mennään ämpäri päässä hetken aikaa. Kova on kolina kämpässä. Muutaman päivän ajan olemme ulkoilleet vain kotipihalla ja lähinurkissa. Loppuviikolla uskaltaa kuulemma taas aloittaa jo kunnon lenkit.
Illat ovat olleet toinen toistaan kauniimpia. Sade on hetkeksi väistynyt. Aamuisin nousee sumu. Se on varma syksyn merkki ainakin Lapissa.
Öisinkin on jo kovin hämärää.
Piha on täynnä kukkia. Meillä päin ei paljon ruohonleikkaamisesta välitetä. Minä annan ennemmin luonnonkukkien kasvaa kuin hikoilen nurmenleikkuutouhuissa. Olen aina miettinyt, mitä kukaan tekee hoidetulla pihanurmikolla? Itse ainakin asun ennemmin kukkakedolla kuin golfkentällä.
Taidanpa pulahtaa vielä joessa.
Saari avaruudessa 