Meinattiin viikonloppuna lähteä Moskun kanssa kalaan. Syväjärvelle ainakin, jos ei muualle. Tekis mieli saada pari vonkaletta, edes ahvenia, joita sais pannulla paistaa.
Oon yrittäny iltasin kotirannasta onkia, mutta nyt ei oo noussu mitään. Uidessa kyllä näkee, että kaloja siellä veden uumenissa on, ja monesti joku muukin loiskii rantakaislikossa kuin minä.
Sitä paitsi on niin kuuma, että senkin takia tekee mieli veden äärelle. Mosku ei ui, mutta kahlaa kyllä mielellään ja lompsii vettä samalla suuhunsa. Porokoiraparka paahtuu kesäauringon alla, niin kuin minäkin. Minä sentään käyn uimassa.
Moskun kotiutuminen on edennyt kivasti. Autoja ei enää jahdata hihnassa, ja kiellosta se osaa aika hyvin olla jahtaamatta myöskään elukoita. Tänään aamulla viimeksi oli koettelemus, kun päästäinen juoksi tien yli.
Mosku on osoittanut osaavansa olla myös yksin kotona esimerkillisen hyvin, mitään pahojaan se ei ole sortunut tekemään.

Kissa asuu edelleen saunassa, yhteiselon totuttelu jatkuu. Ennen se on vain sähissyt, mutta tänä aamuna se koitti sentään jo jutella koiralle jotakin, ylälauteelta käsin.
Naapurin koira, joka on viime ajat ollut kesälomalla etelässä, tuli eilen kotiin. Saa nähdä tuleeko koirista leikkikavereita.
Miehen pieni tytär oli meillä pikavisiitillä viime viikolla, ja siinä ei kauaa mennyt ennen kuin he löysivät Moskun kanssa yhteisen sävelen. Onneksi tyttö tykkäsi Moskusta kovasti, ja Moskukin osasi ottaa sen verran rauhallisesti, ettei tuuppinut toista kumoon.
