Lapin kesäkukkaloistoa

Kukkaloisto Lapin tienvarsilla on jotain ihan käsittämätöntä juuri nyt. Tässä vain muutama kukka, jotka ovat nyt kauneimmillaan. Paljon enemmänkin kukkia olisi, mutta ei ole tullut kuvattua.

Hiekkateiden varsilla on näkynyt paljon myös yksinäisiä parkissa olevia autoja, mikä viittaa siihen, että hillat taitavat olla kypsiä. Pitäisi joku päivä saada aikaiseksi mennä hillaan, niitä kasvaa ihan tuossa talon lähellä.

Vaikka en hillaan ole vielä päätynyt, niin yhden uuden tavan olen omaksunut nauttiakseni Lapin luonnosta. Olen alkanut käydä joka päivä uimassa Ounasjoessa. Päivisin on ollut 15–18 astetta lämmintä, mikä on minusta melkeinpä kipuraja. Tämän helteen innoittamana oli aluksi pakko pulahtaa jokeen, ja jäin siihen sitten heti koukkuun.

Satoi tai paistoi, olen nyt käynyt joka päivä monta kertaa uimassa. Ensin pulahdin paniikissa vain pikaisesti, mutta päivä päivältä olen pidentänyt uimisaikaa ja tihentänyt uimiskertoja.

Istuskelen hiekkapohjalla kaulaani myöten vedessä ja katselen maisemia. Vedessä puikkelehtii myös aivan pikkiriikkisiä kalanpoikasia. Välillä käyn uimassa pienen lenkin. Virta antaa mukavasti vastusta.

Voi luoja, että joesta noustessa on pitkään hyvä olo.

Aion jatkaa päivittäistä uimista niin kauan kuin suinkin oma luonto antaa periksi. Yöunien laatu on jotain aivan toista, kun on päivällä käynyt kunnolla uimassa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s