Kevät ja lentävä autotalli

Voisi sanoa, että sulamista on tapahtunut. Tässä kaksi kuvaa samasta paikasta Lohiojalta: ensimmäinen kuvattu 27.4. ja jälkimmäinen 10.5., kuvien välissä on siis kaksi viikkoa.

Ounasjoki ei toistaiseksi ole tulvinut pihallemme, mutta vesi on ollut kyllä korkealla. Nyt se näyttää eilisestä jo selvästi laskeneen.

Kävelemällä kylän keskustaan saa hyvän näkymän myös Pallakselle, joka on jo kovasti riisunut lumipeitettään. Tämäkin kuva on jo viikon vanha, ei joessa ole enää jäitä.

Eilen oli kova tuuli. Niin kova, että autotallitelttamme lensi kieppuen pellon yli ja suoraan naapurin pihalle… Ei onneksi jokeen, eikä onneksi päin mitään taloja tai muuta jonka olisi voinut mennessään rikkoa. Itse asiassa autotalli ei olisi voinut valita parempaa reittiä päästäkseen ilmeiseen määränpäähänsä metsänreunaan. Naapurit olivat kuulemma ikkunasta katselleet että mikäs kumma se siellä pellolla oikein menee. Mies oli töissä, joten minä sain kunnian lähteä yksin purkamaan muovipressun ja metalliputkien muodostamaa romutelttaa naapurin pihalta.

Naapurin lehmätkään eivät ole vielä ulkona, taivaan kiitos, koska juuri heidän aitaustensa läpi härpäke pyöri pitkän matkan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s