Vesiä, valoja ja kissa puussa

Ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Naapurin kissapoikaystävä ajoi Levin puuhun ja jäi itse kykkimään puun juurelle. Onneksi Levi ei nyt mennyt niin korkealle kuin viimeksi. Viime kerralla muuan koira antoi sille vähän vauhtia. Silloin oli kutsuttava jopa naapurin isäntä apuun että saatiin kissa puusta alas. Yksi vuorokausi odotettiin, mutta sitten ryhdyttiin pelastusoperaatioon.

Tänään päästiin paljon helpommalla. Nyt kissa oli ehkä viiden, kuuden metrin korkeudessa. Asettelin tikkaat niin, etteivät ne olisi päässeet kaatumaan mihinkään suuntaan ja kiipesin hakemaan katin alas. Homma oli valmis parissa minuutissa. Tukka tuli täyteen pieniä ja tarttuvaisia kuusenroskia ja niitä putoili niskastakin alas paidan alle.

Tilanteesta vastannut Jussi-kissa ei halunnut näyttää kasvojaan kameralle. Se vain lymyili veneen alla.

Olisihan kissalla ollut hienot maisemat ja kaunis kevätilta istua kuusessakin ja katsella vaikka Ounasjoen sulamista. Mutta miehen ollessa yötöissä kissan tehtävä on pitää minulle seuraa. Ei se jouda silloin kuusessa kykkiä.

Tein kameran kanssa pienen kävelyretken lähimetsään. Pitkään olen odottanut muuan puron sulamista ja nyt se on vihdoin sula. Halusin mennä katsomaan sitä vaikka tiesin, että lunta on vielä paljon eikä hanki tällä hetkellä kanna. Puron rannalle ei ainakaan tietääkseni vie polkua.

Jo kylätien varrella sulan veden kauneus sai minut pysähtymään monta kertaa. Onkohan Lapin kesä nyt parhaimmillaan? On sopivan lämmin eikä vielä hyttysiä. Öisin ei ole enää pimeää laisinkaan, mutta yön aikana on kolme, neljä tuntia melko hämärää. Neljän aikaan on jo täysin valoisaa ja hämärä palaa vasta joskus yhdentoista maissa illalla. Kevätauringon valot ovat todella kauniita.

Poikkesin kylätieltä ensin vanhalle kelkkauralle ja kahlasin sitten lopulta märässä umpilumessa puron rantaan. Pidin tarkan vaarin siitä, että en astuisi liian pitkälle. Vaikka puro oli kaunis, ei tehnyt mieli hulahtaa sen mukaan.

Rannan linja oli onneksi helposti erotettavissa vaikka lunta vielä olikin. En ottanut askeltakaan kauemmas kuin missä laitimmainen koivu kasvoi.

Puro oli suuri ja kaunis ja se kuulosti ihanalta virratessaan sulana ja vahvana koivumetsän halki Ounasjokeen. Se oli tumma, vuolas ja varmasti syvä. Se oli jo notkeana voimissaan Ounasjoen ollessa vielä suurilta osin jäässä ainakin näillä korkeuksilla.

Naavaisessa mäntymetsässä ja helmiäisenhohtoisten koivunrunkojen välissä pujottelevien auringonsäteiden valo oli lämmin ja kaunis.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: