Häämatka, päivä 1

Täällä sitä ollaan, häämatkalla ❤

Hotellimme sijaitsee Tromsöyan eteläpäässä. Maisemat huoneemme ikkunasta ovat mielettömät. Aamulla satoi räntää, mutta se meni onneksi ohi sillä aikaa kun olimme aamiaisella. Aamiaissalin suurista ikkunoista oli upea seurata päivän kirkastumista.

Käytiin vähän ajelemassa. Sitä meillä onkin ohjelmassa joka päivä – välttelemme Tromssan keskustaa, sillä museot, putiikit, ravintolat ja ruuhkat eivät ole kummankaan mieleen.

Ajelimme tänään Kvalöyan rannoilla, kaukaisin piste oli upea Hillesöya. Pysähtelimme vähän väliä kuvaamaan ja ihailemaan maisemia. 

Varsinkin rantojen värit ja turkoosi meri olivat mieleenpainuvia näkyjä. Rannoilta löytyi paljon simpukoiden ja merisiilien kuoria.

Kaikkialla oli upeita vuoristomaisemia. Hillesöyassa lunta ei ollut enää juurikaan, mutta sisämaassa sitä oli vielä paikoittain todella paljon. Myös poroja näkyi monessa paikassa, ja hiihtäviä tai juoksevia norjalaisia tuntui olevan kaikkialla.

Hotellin edestä lähtee kauniin näköinen rantapolku, jonne illemmalla ajattelimme lähteä kävelylle. Kaunista ilmaa on onneksi luvattu joka päivälle.

Karigasniemellä asumisen jälkeen Norja ja norjalaiset tuntuvat jotenkin niin kotoisilta, ettei sitä oikein edes miellä olevansa ulkomailla. Huomaan ymmärtäväni melkeinpä kaiken mitä esimerkiksi kaupassa ohimennen kuulee ihmisten puhuvan. 

Nytpä sitä voisi suunnitella minnekä huomenna ajelisi!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s