Aurinko, Pallas ja lähestyvät häät

Kuvasin tuossa yhtenä iltana Pallaksen taakse laskevaa aurinkoa omalta pihalta käsin. Tajusin liian myöhään että on aivan huikea auringonlasku tulossa, enkä siis ehtinyt mihinkään paremmille pelipaikoille kameraa käyttämään.

No, eiköhän noita auringonlaskuja vielä ehdi kuvata paremmiltakin paikoilta. Toivottavasti saamme kauniit ilmat esimerkiksi häämatkallemme Tromssaan. Katselin tänään karttaa ja etsiskelin kiinnostavannäköisiä päivämatkakohteita sopivien ajomatkojen päästä Tromssasta. Ja löytyihän niitä.

Häät ovat ihan kohta! Tarkistelin tuossa juuri, että oliko vielä jotain jota piti muistaa. Ei kait siinä, esteet on tutkittu ja vihkiaika varattu. Ravintolasta (Levin King Crab House) on varattu pöytä edelliselle illalle, jotta voimme juhlistaa yhdessä paikalle tulevien läheisten kanssa hieman etukäteen. Häävieraita tulee olemaan kolme.

Vaatteet on kutakuinkin mietittyinä ja todistajia on tulossa tarpeeksi. Parturiaika on paria päivää ennen häitä, eli pääsen huonoista latvoista eroon juuri parahiksi. Nimenvaihdoksesta tehdään paperit vihkimisen yhteydessä, ja sormuksia emme aio vaihtaa, kihlasormukset riittävät.

Ehkä maailman vähiten ressaavat häät ikinä. 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s