Kevät alkaa jo vyöryä niskaan ja lumipeite hupenee hurjaa tahtia.
Vierailtuamme maaliskuussa Nikkaluoktassa totesimme paikan olevan paljon vähälumisempi kuin mitä olimme olettaneet. Nikkaluoktan piti olla myös häämatkakohteemme, mutta epäilykset paikan suhteen alkoivat kevään mittaan kasvaa liian suuriksi. Meidän oli nimittäin tarkoitus viettää häämatka kelkkaillen, mutta Nikkaluoktassa ei välttämättä olisi enää huhtikuussa ollenkaan tarpeeksi lunta, ja kaiken kukkuraksi toinen kelkoistamme meni epäkuntoon (yllätys).
Niinpä toissailtana sitten ryhdyimme tuumasta toimeen, peruutimme Nikkaluoktan-varauksen ja pohdimme uutta matkakohdetta. Jotain, jossa olisi Nikkaluoktaa enemmän tehtävää ja nähtävää muutamaksi päiväksi, ilman kelkkailua.
Mies heitti ilmoille Pariisin, mutta totesi heti perään, että ei tee mieli lennellä nyt Eurooppaan. Olin samaa mieltä. Selailimme kuitenkin hiukan lentojen hintoja myös esimerkiksi Kroatiaan, mutta sitten totesimme, että ei, me ei nyt jakseta alkaa lennellä mihinkään. Ollaan niin totuttu siihen, että on oma auto mukana.
No sitten mietimme Lofootteja. Muistini syövereistä kaivoin Reinen, kylän, josta aina toisinaan leviää maailmalle aivan mielettömiä valokuvia. Maps paljasti, että sinne taas olisi 12 tunnin ajomatka. Ei houkuttanut sekään, ei tähän väliin. Mutta joskus käymme ehdottomasti sen kyllä tsekkaamassa, se on aivan varma.
Sitten syttyi lamppu molemmilla: Tromssa. Kaunis, sopivan kokoinen, merellinen, hiukan vuoristoinenkin, ja vain 6 tunnin ajo. Olimme vieläpä saaneet parhaalta ystävältäni kihlajaislahjaksi Scandicin lahjakortin, joten varasimme oitis huoneen Tromssan Scandicista neljäksi yöksi.
Alun perin sen piti olla vain kolme yötä, mutta innostuksissani varasin vahingossa neljä, koska hinta ei ollut paha. Hups.
Saari avaruudessa 