Saari avaruudessa

Googlasimme talvella Kiirunan seudun potentiaalisia matkakohteita ja törmäsimme etsiskelyissämme Nikkaluoktaan. Kohteessa oli kolme kiinnostavaa seikkaa: paikka oli todella syrjäinen, sieltä lähti kelkkareitti Kebnekaiselle ja alue oli kartan mukaan jylhän vuoriston liepeillä.

Niinpä varasimme mökit oitis ja tällä viikolla oli reissun aika. Meitä oli kolme, sillä saimme mukaamme kelkkakaverin Karigasniemeltä.

Illalla saapuessamme Nikkaluoktan mökkikylään oli ihan karsea ilma. Lunta tuli ja myrskytuuli pöllytti sitä niin, että sitä tuntui tuiskuavan ylhäältä ja alhaalta, edestä ja takaa yhtä aikaa. Menimme äkkiä mökkiin iltaa viettämään ja aamua odottamaan.

Aamullakin oli aika pilvistä, mutta sää oli jo paljon parempi. Mökistä oli hienot maisemat vuoriston liepeille.

Ajoimme Kebnekaisen kelkkareittiä parikymmentä kilometriä aina Kebnekaise Mountain Stationille asti. Joka ei siis suinkaan ole Kebnen huipulla, vaan siinä liepeillä helposti saavutettavissa. Siellä on majoitusta, kauppaa yms.

Reitti oli erinomaisessa kunnossa jo aamulla siitä huolimatta, että yöllä oli pauhannut karmea lumimyrsky.

Ja ai että, mitkä maisemat sieltä avautuivatkaan jo aivan pienen matkan päässä!

Matkalla näimme pari hirveäkin, ja samana iltana piipahtaessamme Kiirunassa näimme niitä peräti yhdeksän. Niitä oli aivan kuin poroja.

Reitillä vastaan tuli myös muutama hiihtäjäseurue ahkioineen, kaikki vilkuttelivat hymyssä suin ja me tietenkin moikkasimme takaisin.

Mountain Stationille ei vie autotietä, sillä autotie päättyy Nikkaluoktaan ja siitä jatkuu vaellus-, hiihto- ja kelkkareitti sitten kohti Ruotsin korkeinta huippua ja edelleen Norjan rajalle. Mountain Stationia oltiin juuri avaamassa sesonkiin. Siellä päässä riittikin vilinää, kun työntekijät valmistelivat paikkaa avattavaksi.

Kyselin eräältä työntekijältä olisiko lähistöllä kotaa, laavua tai muuta, jossa voisimme tehdä evästä. Nuori ja ihan superystävällinen nainen neuvoi, että voisimme vain pysähtyä mieluisaan paikkaan, kaivaa kuopan ja tehdä siihen nuotion. Ilman hänen sanojaan tämä ei olisi tullut minulle mieleenkään, sillä jos reitiltä poikkeaminen ei ole sallittua, niin ajattelin, että ei sitten ole varmaan juuri mikään muukaan.

Mutta kuulemma niin on tapana tehdä. Niinpä siis teimme mekin. Paluumatkalla pysähdyimme suuren kiven vierelle ja kaivoimme lumeen nuotiokuopan.

Muutama huomio seudun lumesta. Kenties syynä on alati puhaltava vuoristotuuli, mutta lunta oli todella vähän ja sekin vähä oli varsin tiiviiksi kovettunutta. Kivikko ja varvut paistoivat läpi monessa paikassa.

Samaan aikaan, siis nyt maaliskuun alussa, on meillä kotona Kittilässä metri lunta. Myös ajomatkalla Ruotsissa esimerkiksi Svappavaaran seuduilla lunta oli todella paljon ja telamaton jäljistä päätellen siitä oli tehokkaasti otettu myös iloa irti.

Nikkaluoktasta Kebnen suuntaan johtavalla reitillä ei saa poiketa omille teilleen vaan tulee pysyä reitillä. Sen sijaan Nikkaluoktasta Kiirunaan päin reitiltä saa poiketa, kunhan ei mene kenenkään pihalle eikä häiritse eläimiä. Näin meille kerrottiin respasta.

Miehet kävivätkin kokeilemassa umpihankiajoa siellä, missä se oli sallittua, mutta kokemus ei ollut kummoinen, sillä tiivis lumi ei ole puuteria nähnytkään.

Jos reittiajo ja komeat vuoristomaisemat ovat lähellä sydäntä, voi tätä kohdetta kyllä ehdottomasti suositella. Reittejä on alueella paljon ja matkoista saa halutessaan pitkiäkin, kunhan varmistaa, että bensaa on varmasti tarpeeksi mukana.

Nikkaluoktan mökkikylästä saimme todella ystävällistä palvelua sekä englanniksi, ruotsiksi että saameksi. Mökki, tai oikeammin asunto oli todella siisti ja lämmin, mutta hyvin kohtuuhintainen. Viimeisenä aamuna nautimme myös aamiaista päärakennuksen ravintolassa. Luksusta!

Nikkaluokta jätti meille hyvän mielen: siellä kannatti käydä ja menemme varsin mielellämme sinne uudestaankin huhtikuussa. Toivottavasti siellä on silloin vielä lunta sen verran, että pääsee reiteille!