Sekosin jo laskuissa, että onko lunta satanut putkeen nyt kolme vai neljä vuorokautta.
Toissailtana sain tykönäni idean, että makkaratikulla voisi koittaa mitata, paljonko lunta on. Se olisi sellainen hyvä, pitkä ja terävä mittalaite. Makkaratikku olisi helppo tuikata pystyyn hankeen, jonka lomassa on myös talven aikana siunaantuneita kovempia lumikerroksia.
Eilen tuiskutti kuitenkin niin paljon lisää, ettei se vaikuta enää mennä lumihankeen makkarakeppi kädessä samoilemaan. Lunta on nyt enemmän kuin mitä tikulla on pituutta.
Naapuripitäjä Pokassa on tietojen mukaan 110 senttiä lunta ja täällä tasan metri.
Eilinen kova tuuli puhalsi lunta oikeiksi dyyneiksi. Traktori kävi illan aikana kaksi kertaa putsaamassa pihatien, mutta silti piti yöllä kahdelta herätä lapioimaan tietä jälleen puhtaaksi, jotta töistä yömyöhään kotiutunut mies sai ajettua auton pihalle saakka.
Yön pimeyteen astellessani näin, kuinka auto nökötti puolessavälissä pitkää pihatietä. Onneksi se ei ollut jumissa, ei tarvinnut alkaa hinaushommiin. Lapio vain kauniiseen käteen ja autolle väylää kaivamaan.
Enpä ole ennen tehnyt lumitöitä yökahdelta. Se oli yllättävän hauskaa! Kunnollisissa ulkovaatteissa oli melkeinpä yhtä lämmin ja mukava olla kuin nukkumassakin, sen kun vain antoi lapion laulaa. Lumi oli kepeää ja kun sitä heitteli myötätuuleen, lensi se melkeinpä itsekseen pois lapion kourasta.
Siinä tehtiin hetki tehokasta ja saumatonta yhteistyötä, mies kolalla ja minä lumilapiolla. Sen verran oli vauhdikasta hommaa, että meinasin siinä itsekin päätyä kolan kyytiin. Kohta saatiin kuin saatiinkin tie sen verran tyhjäksi, että auton sai ajettua pihalle saakka.
Olipa tunnelmallista sen jälkeen herkutella yhdessä mehulla ja voileivillä, kun kello lähestyi kolmea.
Mukavaa, että lunta tulee.
Saari avaruudessa 