Pihamme rajautuu Ounasjokeen, joka nyt virtaa tukevan jään alla. Jää on siitä hieno juttu, että Suomessa jäällä saa kelkkailla käytännössä vapaasti. Eli pääsee myös ummella ajamaan, eikä tarvitse miettiä uralupia tai selvittää, kuka maan omistaa. Senkun posottaa vain menemään.
Maanantaiaamuna kävimme kelkkailemassa Ounasjoen jäällä, koska tarvitsin umpihankikuvia. Maailman upein talvipäivä oli juuri kirkastumassa.
Itse olen lähes aina kameran takana, makaan mahallani tai kyljelläni lumihangessa ja kuvaan hullua kelkoilla ryttyyttämistä. Kuitenkin tällä kertaa laitoin miehen ottamaan pari kuvaa myös itsestäni oman kelkkani kanssa.
Olimme tällä kertaa pelkällä Lynxillä liikkeellä.
Puuterilumi pöllysi ihanasti ympäriinsä. Se ei talloudu kovemmaksi, vaan pöllyää kerta toisensa jälkeen kuin hanki olisi jäinen pilvi.
Miehen piti päästä vähän irrottelemaan, vaikka tämä kyseinen Lynx ei ole paras peli umpiselle…
…ja kiinnihän se sitten kerran jäikin, mutta oli äkkiä lapioitu ja kiskottu takaisin liikkeelle. Mies seisoi kelkan vieressä ja painoi kaasua, minä taas revin kaksin käsin suksesta kelkkaa eteenpäin.
Taas mentiin!
Olisi tehnyt mieli kelkkailla koko päivä. Oli ehkä hienoin, aurinkoisin, puuterilumisin talvipäivä koskaan. Vaikka oltiin vain tunti reissussa, oli ihan sairaan hauskaa. Ei päivä varmaan voi paremmin alkaakaan. Möyrimme hangessa ja otimme kuvia hangessa möyrimisestä.
Saari avaruudessa 