Moottorikelkan teippaaminen oli eniten hermoja raastavaa puuhaa mitä olen tainnut koskaan kokea.
Mies oli tilannut Ameriikasta teippisarjan vajaalla parilla sadalla eurolla. Eli sössiä ei oikein olisi saanut, vaikka kummallakaan ei ollut tällaisesta teippaustouhusta mitään kokemusta.
Hikisimpinä hetkinä ei lohduttanut sekään, että ”videolla tää näytti niin helpolta.”
Tässä siis kyseinen kelkka sellaisena kuin se ostettiin.
Mies irrotti teipattavat osat ja maalasi ne mustiksi sellaisilla maaleilla, joiden kuulemma pitäisi muovipinnallakin kelkan lumihangessa rymyämistä kestää. Tietenkin ensin pesu vahvoilla myrkyillä, sitten pohjamaali alle ja lopulta kaksi kerrosta kiiltävää mustaa ja vielä kirkaslakka päälle. Myös tuulilasilätkä sai maalikerroksen.
Sitten ne tarrat.
Ensinnäkin tarvittiin paljon valoa, hämärässä ei olisi onnistunut.
Toisekseen tarvittiin tarkkaavaisuutta ja energiaa, pitkää pinnaa ja syvään hengittelyä. Ja fööniä. Huomasimme kuiskailevamme kun kiinnitimme tarroja, niin varovainen piti olla.
Osa tarroista meni paikalleen niin nätisti, että ne sai jopa yksin laitettua.
Kelkan kylkien kanssa olivat katastrofin ainekset ilmassa. Tarrasarja on tehty ”sopimaan” moneen eri kelkkaan, eli se ei istu kuin nakutettu oikein mihinkään, vaan on niin sanotusti sinne päin. One size fits nobody.
Suurin ongelma oli kuitenkin kokemattomuutemme. Föönillä tarroja sai lämmitettyä vetelämmiksi siten, että välillä siitä oli apua, välillä haittaa. Vetelä tarra oli mahdollista venyttää ja ohjata haluttuun paikkaan. Toisaalta sitä saattoi venyttää myös tahtomattaan, liikaa tai väärästä kohtaa.
Jos meni aivan vikaan, niin tarroja sai kyllä yllättävän hyvin vedettyä irti ja kiinnitettyä uudelleen, paremmin. Ei nyt tietenkään loputtomiin, mutta kerran, pari.
Viivottimella painelemalla tarran sai puristettua aika hyvin kiinni oikeaan paikkaan. Välillä oli turvauduttava kirurgiaan eli paperiveitseen. Minulla on paljon kokemusta taidokkaasta kirjojen päällystämisestä ja niistä kikoista oli tässä kyllä apua.
Prosessista ei ole oikeastaan kuvia, koska kaikki neljä kättä tarvittiin operoimaan. Tarra tarran jälkeen homma alkoi sujua paremmin ja lopputulos on ihan hyvä. Ilmakuplia ja ryppyjä jäi jonkin verran, joskaan kauemmas ne eivät näy.
Joka tapauksessa kelkkaa on vaikea uskoa samaksi tapaukseksi kuin ensimmäisessä kuvassa.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että isot tarrat kannattaa leikellä pienempiin osiin ja sitten kiinnittää osaset erikseen. Esimerkiksi kelkan kyljessä näkyvä tähti olisi kannattanut leikata irti, liimata sellaisenaan, ja lisätä sakaroiden väliin jäävät harmaat alueet vasta sitten.
Kelkan pinta ei ole suora, vaan siinä on portaita ja kulmia sinne tänne. Ison yhtenäisen tarran kiinnittäminen sellaiselle alueelle ilman ryppyjä ei onnistunut.
Ei ainakaan meiltä. Ei ainakaan vielä.
Ensilumi satoi eilen, on siitä vielä vähän rippeitä maassakin. Saamme auton talvirenkaat Rovaniemeltä ensi viikolla. Sen jälkeen saa lumi meidän puolestamme tulla, kelkat ovat valmiit talvea varten.
Saari avaruudessa 