Uudessa kodissa Kittilässä

Tiistaina ajoimme Kittilään vielä työpäivän päätteeksi. Inarin jälkeen vastaan tuli kaksi autoa yli kahdensadan kilometrin matkalla. Oli aivan älyttömän kaunis aurinkoinen yö ja erämaa oli lumoava. En voinut uskoa sitä hetkeä, niitä maisemia ja sitä tunnelmaa todeksi. Niin kaunista se oli, ja hauskaa.

Meillä oli lainassa paku, jolla saimme muutettua. Olimme perillä yhden maissa yöllä. Ounasjoki virtasi niin tyynenä, että kauniit metsät heijastuivat täydellisesti sen pinnasta. Aurinko ei tietenkään laskenut koko yönä, paistoi vain kauniin purppuraisena pilvien välistä.

Sattui olemaan kaiken kukkuraksi puolivuotispäivämme, joten perille päästyämme päätimme vielä juhlistaa pullolla kuohuviiniä.

Olo on ollut melkeinpä absurdi, kun katselen ikkunasta ulos. Ounasjoki virtaa aivan talon vierestä, ja toisella puolella rakennusta laiduntavat lehmät. Voiko mitään näin hienoa ollakaan?

Aamulla naapurin kissa tuli tervehtimään ensimmäisen kerran, ja jo nyt hänestä on tullut vakiovieraamme. Tuon tuosta se yrittää luikahtaa ovesta taloon sisälle.

Lehmät laiduntavat ja seuraavat meidänkin touhujamme uteliaina. Tämän idyllisemmällä paikalla tuskin voi mikään talo olla.

Eilen aamuna aurinko paahtoi ikkunasta niin, että olisin ilman muuta pulahtanut hiekkarannalta jokeen, ellen olisi hukannut uimapukuani muuton tiimellyksessä. Tavaraa on muutenkin vielä hukassa, täytyy tsekata unohtuiko Utsjoelle laatikoita.

Nyt olemme asettuneet, laatikot on purettu ja olo on kotoisa. Tuntui kuin joululta, kun sai availla muuttolaatikoita ja löytää pienen tauon jälkeen kaikki ihanat tavarat ja kankaat.

Muutamia mööpeleitä pitää vielä ostaa, taulujen paikat pitää miettiä ja elektroniikkaa asennella, kunhan saamme loputkin tavarat tuotua.

Sitten onkin kaikki valmista.

Tämä päivä on harmaa. Purimme rauhassa vielä loput tavarat, mutta nyt on aikaa vain istuskella, juoda teetä ja ihmetellä hiljalleen tätä kaikkea.

Huomenna palautamme muuttoauton. Seuraavat pari viikkoa pitää muutenkin hoidella kaikenlaisia hauskoja bisneksiä siellä sun täällä, ennen kuin tämä arki tästä asettuu. Muutaman päivän pidän vapaatakin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s