Töitä on jäljellä muutama viikko. Rautoja alkaa olla tulessa monta, mikä tuntuu väsymyksenä.
Uusi vuokrasopimus, jonka allekirjoitimme tällä viikolla, alkaa heinäkuun ensimmäisestä päivästä. Täältä Karigasniemeltä matkaa uuteen kotiimme Kittilään on neljä tuntia. Pääasiassa kaunista Pokantietä.
Olen väsynyt mutta onnellinen.
Elämässäni alkaa uusi ajanjakso, joka tulee haastamaan minut, mutta varmasti myös palkitsemaan enemmän kuin mikään koskaan aikaisemmin. Säännölliset kuukausitulot vaihtuvat vapauteen tehdä sitä mitä todella rakastan eli liikkua luonnossa, valokuvata ja ennen kaikkea kirjoittaa. Aion antaa kaikkeni, jotta saisin elannon siitä, vaikka sitten pienenkin.
Olen antanut tämän unelman odottaa kaikki nämä vuodet. Nyt mahdollisuuksia suorastaan kaadetaan syliini. Minusta tuntuu, että jokin voima vetää minua rohkaistumaan ja tarttumaan mahdollisuuksiin, joita minulle tuntuu tarjoutuvan jatkuvasti eri suunnilta.
Olisin hullu, ellen nyt antaisi unelmalle mahdollisuutta hiljalleen toteutua. Se vaatii paljon työtä ja itseluottamusta, mutta kun visio on selkeä, ei voi eksyä.