Vihdoinkin, vihdoinkin vapaapäivä ilman ohjelmaa. En edes muista koska viimeksi olisi ollut tällainen vapaa, ettei ole tarvinnut ajaa satoja tai tuhatta kilometriä jonnekin jostakin syystä. Onhan ajaminen mukavaa, mutta välillä kaipaa tällaista laiskotteluakin.
Sää on harmaa ja tuulinen. Ilta meni myöhään elokuvia katsellessa ja aamu startattiin Free Willy -leffalla. Itkin sen lopussa ihan kuin lapsena.
No pienellä ajelulla tietenkin käytiin. Saatiin päähämme ajaa Karigasniemen Ailigas-tunturin huipulle. Ulkopaikkakuntalaisena en ikinä olisi uskaltanut tällaiselle reissulle lähteä, mutta paikallisille tuntuu olevan aivan normaalia, että tunturin huipulle voi ajaa autolla tietä pitkin, vaikka tie muistuttaa lähinnä kivikkoista peltoa…
Huipulle vievä tie on joskus suljettu puomilla, mutta nyt puomi oli auki. Olen kuluneiden kuukausien aikana kuullut kyläläisiltä lukuisia kertomuksia siitä, kuinka huipulle pääsisi puomin ollessa kiinni. Tietyt autot mahtuvat kuulemma puomin ali, ja toisenlaisilla sen voi kiertää maaston kautta… Itse ajattelisin, että jos puomi on kiinni, niin ehkäpä sinne ei silloin tulisi mennä.
Tiellä oli aika ajoin paksultikin lunta. Illalla ja yöllä täällä alhaalla kylässä satoi räntää, varmaankin se ylempänä tuli lumena.
Tunturin huipulla ei juurikaan haluttanut astua autosta ulos. Mastosta olisi voinut pudota jäätä päähän, ja toisekseen tuuli oli niin kova että se olisi varmaan vienyt mennessään.
Tunturissa näkyi pikkukuovi ja kapustarintoja. Lisäksi näkyi muutama turisti, jotka kiipesivät käsittämättömän olemattoman näköisissä vaatteissa kohti huippua suoraan rinnettä pitkin… Onnea vaan heidän matkaansa.
Alempana rinteessä oli myös järripeippo ja kivitaskuja.
Saari avaruudessa 