Muutoksen tuulia

Niin se vain ihmiselämä kulkee omia polkujaan. Kun kirjoittelin blogia muutama viikko sitten, muutossuunnitelmat olivat vasta epämääräisiä. Nyt kaikki on toisin ja tulevaisuus alkaa hahmottua hiukan – tai ainakin suunnitelmat ovat valmiimmat. Aika näyttää, toteutuvatko ne.

Viimeisten parin viikon aikana olemme muuttaneet väliaikaiseen kesäkotiin Tenon varteen. Lopetan nykyisessä työpaikassani kesän aikana.

Syksyllä edessä näyttäisi näillä näkymin olevan muutto Rovaniemelle. Kun molempien bisnekset siellä tulevat valmiiksi – toivottavasti mahdollisimman lyhyessä ajassa, koska Rovaniemi ei varsinaisesti houkuta meistä kumpaakaan – unelmissa olisi koti Käsivarresta. Se saattaa olla todellisuutta jo vuoden kuluttua.

Kaikki tämä suuri muutos tuntuu väsyttävältä, mutta luojan kiitos se tuntuu samalla myös ihan hyvältä. Tuntuu, että olemme tekemässä oikein, siten kuin molemmille on parasta. Tiedän jo nyt että minun tulee ikävä Karigasniemeä ja karigasniemeläisiä, kun lähdemme täältä. Onneksi tänne voi aina palata ainakin kyläilemään jos ei muuta.

Muutamme Rovaniemelle vain siksi aikaa kun se on välttämätöntä. Ajatus siitä, että muutamme pois pohjoisesta, on minusta ikävä, mutta tiedän sen olevan tarpeellista nyt hetkeksi. Unelmoinkin jo kovasti elämästä Käsivarressa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: