Kaveri laittoi viikon puolivälissä viestin että lähdenkö viikonloppuna seuraksi Kittilään ajamaan. Vastasin että no tottakai, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli viikonloppuna parantaa jo viikon vaivannutta pirun ärsyttävää flunssaa.
Lauantaina töiden jälkeen pakkasin nopeasti laukun ja lähdimme matkaan. Täältä Karigasniemeltä on Kittilään Pokan kautta noin 300 kilometriä. Pakkasta oli vajaat 30 astetta, joten pakkasin mukaan pilkkihaalarit ja lämpimän takin siltä varalta, jos auto hyytyy matkalla.
Inarin ja Pokan välillä vastaan tuli vain pari autoa ja yksi hyvin eksyneen oloinen poro. Huomasimme poron hyvissä ajoin ja jouduimme oikeastaan pysähtymäänkin sen takia… Siinä se vain pööpöili keskellä tietä ilman aikomustakaan väistää autoa edes sitä vertaa, että olisimme päässeet ohi. Lopulta kuitenkin pääsimme ja porokin sai rauhassa jatkaa matkaansa.
Olimme Kittilässä yötä ystäväni sukulaisen luona. Saavuimme perille iltamyöhällä ja jatkoimme matkaa Leville aamulla yhdeksän maissa. Maailma oli tuohon aikaan jo hieman valoisa, ja Levitunturi näytti todella jylhältä ja kauniilta.
En ole koskaan ennen nähnyt näitä maisemia, Kittilää ja Pokantietä, talviaikaan.
Levin keskustassa kävimme Subilla, kas kun täällä kaukana pohjoisessa ei Subille kovin helpolla pääse niin tilaisuus pitää hyödyntää kun sellainen tulee. Lähtiessämme ajamaan kohti kotia näimme yllätykseksemme auringon! Upea, tulipunainen pallo taivaanrannassa… Yllä olevassa kuvassa Levitunturi ja aurinko.
Paluumatkalla poroja näkyi enemmän, joskin vain yksi pöljä oli tiellä. Moni täällä sanoo että poro on maailman tyhmin elukka. Ehkä se pitää paikkaansa?
Tykkylumeen hautautuneet puut ja Lapin kaamoksen fantastinen värimaailma saivat minut ja ystäväni haukkomaan henkeämme kun ajoimme takaisin Inariin. Puut ovat lumen alla monesti hassun malliseksi muotoutuneita, kuin jättiläisiä. Välillä oli vaikea erottaa, näkyikö taivaanrannassa kohoava vaara vai oliko se vain pilvi… Silmä ei purppuraisessa, lumisessa maailmassa erottanut mistä taivas alkoi.
Pysähdyimme munkkikahveilla Tieva-baarissa Pokan pitäjässä.
Inarissa teimme pikapysähdyksen Näkkäläjärvellä. Keskustassa pyörivillä turisteilla oli kaikilla huivit hengityksen suojana kasvojen edessä. Ei ihme, sillä pakkasta oli yli 30 astetta. Parhaillaan sitä on täällä Karigasniemellä noin 40 astetta.
Käännyttyämme Kaamasesta kotikadullemme kohti Karigasniemeä ihailimme auringon purppurassa kylpeviä Muotkatuntureita. Huomasimme tien varrella poroja, jotka asettuivat kauniiseen maisemaan kuvattaviksi kuin pyynnöstä.
Reissun pituudeksi tuli noin 600 kilometriä. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa takaisin Norjan ja Kautokeinon kautta, mutta se reitti olisi ollut paljon pidempi ja meihin iski nuukuus. Maisemat Suomessakin olivat fantastiset, ehtiihän sinne Norjaan koska vain toistekin.
Matka ei tuntunut pitkältä. Hyvä juttuseura, lämmin auto ja kauniit maisemat saivat sen tuntumaan itse asiassa hyvinkin kivuttomalta. Täällä Lapissa etäisyydet ovat pitkiä, mutta matkanteko on tavattoman mukavaa, kun ruuhkia, kaupunkeja tai kevyttä liikennettä ei ole. On vain pitkiä, upeita, autioita teitä paikasta toiseen, ihanan luonnon keskellä.
Saari avaruudessa 