Sattumusten seurauksena sain tänään lenkkikaveriksi Lady-koiran. Lady on jo charmikkaasti harmaantunut, mutta lenkillä virtaa riitti kyllä kuin olisi nuorempikin koira ollut kyseessä.
Ladya kyllästytti suunnattomasti istua aloillaan edes sitä pientä hetkeä, että olisin saanut hänestä muistoksi valokuvan. Yhden kuvan onnistuin räppäisemään ennen kuin koira oli taas jo kiitämässä eteenpäin.
Tunnustelin samalla, että olisiko minun syytä hankkia taas jo ihan omakin koira. Täytyy sanoa, että pakottavaa koirakuumetta ei sittenkään syntynyt, vaikka vielä tovi sitten ajattelin että koira pitää olla. On mukava käydä lenkillä ilman koiraa, kun saa pitää reippaan vauhdin yllä ilman jatkuvaa pysähtelyä. On myös vapauttavaa, kun ei tarvitse huolehtia muista kuin itsestään. Ei tarvitse miettiä, onko koiralla yksinäistä tai muuten kurjaa. Eikä tarvitse murehtia sen sairasteluja ja vatsan toimintaa.
Aamulla oli aivan satumaiset maisemat, kun usva verhosi maailmaa ja laskeutui pikkuhiljaa peittelemään pelkästään jokea. Näkymät Norjan puolelle olivat todella kauniit.
Minulla ei ole harmainta aavistusta mistä tämä alla oleva kuva tuli, tarkoituksella en sitä ottanut mutta kamerasta se kuitenkin löytyi.
Suunnitelmat Karasjoella piipahtamisesta saivat jäädä monestakin syystä. Yksi syy oli se, että juuri kun ajattelin lähteä, alkoi sataa jäätävää tihkua. Se oli ihan uskomatonta, tuntui kuin olisi satanut aivan selvää vettä, vaikka pakkasta oli vaikka millä mitalla! Auton pintaan muodostui sateesta silkkaa jäätä – myös tuulilasiin.
En halunnut lähteä kokeilemaan kuinka jäätävä tihku toimii kitkarenkaiden kanssa.
Saari avaruudessa 